Kaksi näkemystä fasistisesta Italiasta: Carlo Levi ja Giorgio Bassani

Kirjoittanut: Tarja P.

Carlo Levin ja Giorgio Bassanin teosten tapahtumat ajoittuvat fasismin aikakaudelle. Levi käsittelee aihetta köyhien etelä-italialaisten ja Bassani varakkaiden juutalaisperheiden näkökulmasta, joten arjen kuvauksissa on ero. Ytimessä ovat heidän kohtalonsa erilaisissa epäoikeudenmukaisissa olosuhteissa.

 

Carlo Levi: Cristo si è fermato a Eboli (1945, suom. Jumalan selän takana)

Carlo Levi (1902 – 1975) syntyi Torinossa keskiluokkaiseen juutalaisperheeseen. Hän oli lääkäri, kirjailija ja kuvataiteilija. Nuoren Levin ensimmäiset taideteokset esiteltiin Venetsian Biennaalessa. Työskenneltyään muutaman vuoden lääkärinä Torinossa hän muutti Pariisiin antautuen kokonaan taiteelle. Kiinnostus politiikkaan aktivistina ja antifasistina jatkui koko elämän ajan. Tämä teos on Levin kuuluisin, johon perustuen elokuvaohjaaja Francesco Rosi ohjasi elokuvan ’Kristus pysähtyi Eboliin’ vuonna 1979.

”La miseria e l’arsura desolata di Grassano, quel paesaggio senza dolcezze e sensualità, quella monotona tristezza, erano il luogo migliore, il meno offensivo, per questo ritorno. Mi ci ero trovato bene, e l’amavo.” (s. 141) Kuin siveltimen vedoin Levi kuvaa Manner-Italian eteläistä Gaglianon kylän karua maisemaa kauniisti, yhtä kauniisti ja rakastaen hän kuvaa köyhyydessä eläviä asukkaita, lapsia, sairaita, vanhuksia, asumuksia, auringon polttamia peltoja ja eläimiä. Levin seuraan ensimmäisenä päivänä liittyy paikallinen kulkukoira Barone lisäten tarinan kerrontaan lempeää ymmärrystä.

Kokija on kirjailija itse. Kerronta on tarkkailijan lämmintä kuvausta. Jouduttuaan antifasistina sisäiseen maanpakoon melkein vuodeksi Levi ei valittanut olosuhteita vaan sopeutui kaikkeen tarjolla olevaan vaatimattomuuteen paikallisten tavoin. Teoksesta välittyy hänen humaani toimintansa asukkaiden keskuudessa. Saatuaan tietää Levin olevan lääkäri asukkaat pyysivät mieluummin apua häneltä kuin ylihinnoiteltuja palkkioita vaativilta paikallisilta lääkäreiltä. Hän kohteli potilaita inhimillisesti eikä halunnut ottaa maksua, sillä hän ei ollut vuosiin harjoittanut lääkärin ammattia. Näin hän vältti reviirikahnaukset paikallisten lääkäreiden kanssa.

Teos kertoo uskonnon lisäksi vahvan taikauskon läsnäolosta. Uskottiin ja luotettiin noitien ja ihmiseläinten olemassaoloon ja vaikutusvaltaan. Magian ja abracadabra-amulettien uskottiin olevan voimaannuttavia. Tuttua kautta aikojen, myös nykyajalle: näköalattomuus tuottaa uudenlaisia taikuuden ja toivon muotoja.

Teos on yhteiskunnallinen. Levi kuvaa Gaglianon pormestarin, lääkäreiden ja kirkonmiesten ja poliisien toiminnan oman hyödyn tavoittelua, joka tulee esille heidän suorittaessa virkatehtäviään. Hierarkkinen asetelma maalaisten ja virkamiesten välillä, naisten surkea asema, hedelmätön maaperä viljelylle ja karjanhoidolle, perheen isien maastamuutosta Amerikkaan seurannut perheiden hajoaminen, maantierosvous, sosiaalisten ja taloudellisten asioiden hoitamattomuus ovat läsnä jokapäiväisessä elämässä. Joidenkin miesten mielestä Abessinian sotaretkelle pääseminen voitti kurjat kotiolot.  Levi tiedosti vastakkainasettelun pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Sanotaankin että hänen kirjansa vaikutti poliitikkojen yrityksiin parantaa etelän oloja mm. rakentamalla etelään suuria teollisuuslaitoksia luomalla täten uusia työpaikkoja. Valitettavasti yritys ei onnistunut tavoitteessaan.

 ”Tutti questi bambini avevano qualcosa de singolare; avevano qualcosa dell’animale e qualcosa dell’uomo adulto, come se, con la nascita, avessero raccolto già pronto un fardello di pazienza e di oscura consapevolezza del dolore.” (s. 190)

Hän rakasti lapsia ja lapset häntä. He pyysivät Leviä opettamaan kirjoitustaitoa, sillä koulussa opetus oli tuloksetonta, joten silloin tällöin lapset tulivat iltaisin hänen luokseen ’kouluun’.

Palaan vieläkin silloin tällöin kuvauksiin luonnosta ja ihmisistä, kirja on viime vuosien yksi antoisimpia lukukokemuksiani. Aika on armollinen hyville kirjoille tehden niistä klassikoita.

 

Giorgio Bassani: Il giardino dei Finzi-Contini (1962)

Giorgio Bassani (1916-2000) syntyi varakkaaseen juutalaisperheeseen Bolognassa, jossa hän opiskeli kirjallisuutta valmistuen yliopistosta 1939. Sittemmin hän asui Ferrarassa, johon myös kirjan tapahtumat sijoittuvat. Vuodesta 1943 Bassani toimi Roomassa RAIn varapresidenttinä, opetti koulussa, oli historian dosenttina Rooman teatteriakatemiassa ja toimittajana useammassakin lehdessä. Hän osallistui myös politiikkaan Nostra Italian puheenjohtajana. Vuonna 1970 Vittoria De Sica ohjasi kirjaan perustuen elokuvan.

Kirja rakentuu prologista, 4 kappaleesta ja epilogista. Prologissa Giorgio Bassani kertoo halunneensa jo pitkään kirjoittaa Finzi-Continien perheestä, jolla on esikuva todellisessa elämässä. Haave kiteytyy päätökseksi hänen ollessa kavereidensa kanssa sunnuntaiajelulla Rooman lähistöllä. Vanhalla hautausmaalla on Finzi-Continien hauta, jossa lepää vain yksi perheenjäsenistä, nuorukaisena vuonna 1943 sairauteen kuollut Alberto. Kaikki muut perheen jäsenet äiti, isä, tytär Micòl ja isoäiti oli viety Saksaan keksitysleirille. Kertoessaan päähenkilöiden kohtalot epilogissa Bassani etäännyttää lukijan Brechtin tavoin juonijännityksestä – näin lukija voi keskittyä perheen arkielämän ja ajan ilmapiiriin kuvaukseen fasismin aikaisessa Italiassa.

Finzi-Continin perhe edusti sivistynyttä porvaristoa. Perheen isä oli kirjallisuuden professori Ermanno. Henkilöiden keskusteluissa vilisevät italian kirjallisuuden klassikkojen nimet Manzoni, Ariosto, D’Annunzio, Leopardi samoin kuin ulkomaalaiset kirjailijat Dickinson, Baudelaire, Hugo, Lorca, Jesenin, Pushkin, Gogol, Tshehov, Tolstoi, Dostojevski. Micòl opiskelee kirjallisuutta tehden lopputyötä Emily Dickinsonista. Henkilöt keskustelevat usein myös musiikista ja taiteesta, mm. Morandista. Tekstissä esiintyvät vieraskieliset (heprea, ranska, englanti, saksa) sanat pitävät yllä kulttuuriperheen imagoa.

Perhe elää eristettyä elämää varsinkin vuoden 1938 jälkeen ’rotulakien’ astuttua voimaan. Juutalaisia karkotettiin Italiasta ja useat ammatit kuten opettajana ja julkishallinnossa toiminen kiellettiin, samoin kiellettyjä olivat seka-avioliitot, sotapalvelus, opiskelu valtion kouluissa ja kirjastojen käyttö. Tästä syystä professori Ermanno salli toisen juutalaisperheen pojan Giorgion, professorin lasten ystävän, käyttää laajaa kirjastoaan tutkimuksensa tekemiseen. Finzi-Continin lapsia opettivat kotona yksityisopettajat. Perhe halusi kontakteja ulkomaailmaan, joten he avasivat porttinsa korkeiden muurien ympäröimään suureen puutarhaansa ja tenniskentälle muutamille lastensa kavereille, joiden joukossa oli sekä juutalaisia että katolisia.

Kerronnan näkökulma on nuorten tulevaisuuden haaveissa. He ihastuvat, opiskelevat, viettävät yhdessä vapaa-aikaa tennistä pelaten ja pyöräillen. He ovat vanhempiensa toiveiden peilejä: olisi suotavaa seurustella saman yhteiskunnallisen statuksen omaavien perheiden nuorten kanssa. Nuoret kavereineen käyvät keskusteluja sairastelevan Alberton huoneessa historiasta, uskonnosta, sosialismista, antifasismista, fasismista, naisvihasta, homoudesta, lasten hyväksikäytöstä – monet teemat ovat edelleen ja taas ajankohtaisia.  Juutalaisnäkökulmasta katsottuna out of the box -ajattelua edustava nuorten kaveri Giampiero Malnate on ei-juutalainen, milanolainen teollisuuskemisti, poliittisesti vasemmalla oleva sosialisti ja kommunisti, joka tuo viestejä yhteisölle ulkomaailman uusista virtauksista. Hänen vapaamieliset ajatuksensa kiinnostavat lähinnä vain Albertoa. Giampiero suosittelee mm. kokemattomille miehille bordellivierailuja ja vie kavereita kaupungin huvituksiin. Micòlin kanssa, johon hän on ihastunutkin, heillä on vastakkaiset poliittiset mielipiteet.

Epilogissa Bassani palaa Finzi-Continin perheen vuoden 1943 kohtalon faktoihin ja kuoleman pelon ilmapiiriin, joka välittyy kuvauksissa Micòlin käyttäytymisestä. Hänen suhtautumisensa ihmisiin oli viileää ja itsekästä. Micòl ei välitä kuunnella Giampieron puheita demokratiasta ja sosiaalisesta tulevaisuudesta. Giampiero kysyykin, onko hän fasistien puolella. Micòl sanoo tulevaisuuden olevan merkityksetön ja että hän haluaa elää hetkessä, mieluummin menneessä.

Koin kirjan lukemisen ’teknisesti’ hankalahkoksi varsinkin alkupuolella Bassanin runsaiden suluissa olevien tarkennusten takia, mikä häiritsee tekstin sujuvuutta ja katkoo lukijan ajatuksen juoksua. Pohdin, johtuuko tällainen esitystapa siitä, että kirjailija kokee kirjoittavansa dokumentaarista teosta. Kirjassa on myös runsaasti lukuja – etäisyyksiä, tarkkoja kellonaikoja, päivämääriä ja vuosilukuja. Tämän tulkitsen konkretisoivan sitä, kuinka tarkkaan juutalaisten piti miettiä ja suunnitella arkipäivän toimensa fasistisessa Italiassa.

Tarja P.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s