Carlo Cassola – Paradiso degli animali (Eläinten paratiisi)

Kirjoittanut: RN

Cassola on Roomassa 1917 syntynyt italialainen kirjailija. Paradiso degli animali (suomeksi “eläinten paratiisi”)  on hänen vuonna 1979 julkaistu romaaninsa. Cassola on kirjoittanut paljon romaaneja ja niistä yksi, La ragazza di bube, on voittanut Italiassa arvostetun Strega-palkinnon. Cassola kuoli v. 1987.

Paradiso degli animali on tarina eläinten oman valtakunnan rakentamisesta ja sen elinkaaresta ihmisten sodittua itsensä sukupuuttoon. Eläinten luoma valtakunta paikkaan nimeltä Marina di *** oli kokeilu, jonka oli määrä tulla kuuluisaksi täydellisyydestään ja levitä kaikkialle eläinten maailmaan. Kirjassa eläinlajeilla on kullakin stereotyyppinen luonne; kissat ovat älykkäitä mutta eivät kovin pidettyjä, koirista taas tykkäävät kaikki, koska he ovat ystävällisiä ja sydämellisiä. Käärmeet taas ovat ilkeitä ja pelottavia.

Kirjan alussa kerrotaan eläinlajien synnystä ja eläinten kehittymisestä villieläimistä lemmikiksi. Varsinainen juoni alkaa, kun kissat älykkäimpinä keksivät, että luodakseen hyvän yhteiskunnan eläimille, heidän kaikkien täytyy yhdistää voimansa, tulla kasvissyöjiksi ja olla yhtä perhettä. He pyytävät koirat apuun, koska koirat ovat jo valmiiksi kaikkien kavereita ja heidän kanssa muiden suostuttelu mukaan kävisi helpommin. Koirat yhteisöllisinä eläiminä tietenkin suostuvat kissojen pyyntöön. Osa vastustelee kuitenkin kasvissyöntiä, koska se kuulostaa täysin luonnottomalta. Kissojen ja koirien kokousten jälkeen kaikki eläimet kutsutaan koolle. Kissojen suunnitelma on astua ihmisten entiseen asemaan, hallita ja ”kesyttää” muut eläimet.

Kirja leikittelee ajatuksella eläinten paratiisista, joka kuitenkin päätyy muistuttamaan paljon ihmisten maailmaa, hyvässä kuin huonossakin. Kirjassa minua ihmetytti se, että eläimet halusivat maailmansa muistuttavan niin paljon ihmisten maailmaa, vaikka ihmisten maailma olikin romahtanut ja todettu toimimattomaksi. Eläimet halusivat muun muassa kävellä takajaloillaan (ihmisten tyyliin) ja asua ihmisten kodeissa. He myös kävivät koulua ja heillä oli hallitsija, Gran Gatto (Suuri Kissa), jonka ajattelin leikkimielisesti olevan eläinten ”pääministeri”. Vaikka eläimet tiesivät, etteivät halunneet samanlaista maailmaa kuin ihmisillä, he lopulta päätyvät kuitenkin osallisiksi ikäviin tapahtumiin, joihin ihmistenkin yhteiskunta kaatui. Ei uudenlaisen yhteiskunnan luominen olekaan niin helppoa, kuin kissat luulivat. Vai onko peräti mahdotonta luoda täydellistä eläinten paratiisia?

Pidän kirjailijan ajatusmaailmaa jokseenkin edistyksellisenä, muun muassa yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kirjassa eläimet ymmärsivät, että toisia syömällä lopulta kaikki kuolevat. Sitä voi soveltaa ajatuksena laajemminkin siihen, että kaikkien tulisi olla samalla puolella. Lisäksi siitä voi ymmärtää ohjeen ihmiskunnalle: jos jatkamme eläinten syömistä, lopulta kaikki meistäkin kuolevat.  Lisäksi eläimet paheksuivat ihmisten sotaisuutta, mutta eivät itsekään pystyneet pysymään erossa sotimisesta. Se vaikuttaa olevan surullinen tosiasia. Maailmalla soditaan jatkuvasti, eikä yhteistä rauhaa tunnu löytyvän. Jopa eläinten paratiisi ajautui sotaan, vaikka kaiken piti olla eri lailla, paremmin.

Romaanista mieleeni jäi tämä kissojen kokouksessa esiin tullut oivallus:

” Noi gatti dobbiamo sostituirci agli uomini: diventare noi quelli che addomesticano gli altri animali. Ma tutti: non soltanto alcune specie. Ecco la differenza tra noi e gli uomini. Noi dobbiamo fare una sola famiglia degli animali che vivono in questa pineta.”

 

Vapaasti suomennettuna:

“Meidän kissojen täytyy korvata ihmiset: meistä täytyy tulla niitä, jotka kesyttävät eläimet. Mutta kaikki eläimet: ei ainoastaan joitain eläinlajeja. Siinä on meidän ja ihmisten välinen ero. Meidän täytyy muodostaa tämän metsän eläimistä yksi ainoa iso perhe.”

 

RN

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s