Toni Negri, ”paha opettaja” marxilaisesta proletarismista globalisaatioon läpi ”lyijyvuosien”

Antonio Negri (1933 – 2023) oli italialainen moraali- ja poliittinen filosofi, joka menehtyi ennen joulua 2023 kotonaan Pariisissa. Filosofisissa tutkimuksissaan Negri muun muassa keskittyi 1980-luvulla Baruch Spinozan (1632 – 1677) poliittiseen ajatteluun ja osallistui yhdessä ranskalaisten kollegoidensa Louis Althusserin (1918 – 1990) ja Gilles Deleuzen (1925 – 1995) kanssa Spinozan teorian uudelleenkeksimiseen. Negri oli myös ja ennen kaikkea Italiassa kehitetyn marxilaisen proletarismin (italiaksi ’operaismo’) tärkein teoreetikko, poliittinen aktivisti ja yksi aikakautensa ikoneista, aikana jolloin politikointi radikalisoitui Italiassa käsittämättömiin mittasuhteisiin. Radikaalien aatteidensa takia Negri sai elämänsä aikana epiteetin ”cattivo maestro”, ”paha opettaja”. Syntetisoin Negrin pitkän elämän, hänen moninaisen aktiviteettinsä sekä ideologiansa kehityksen tässä lyhyessä blogissa. Tarina alkaa pohjoisitalialaisesta kaupungista nimeltään Padova, jossa Negri syntyi, jossa ja josta käsin hän vaikutti elämänsä tärkeimmät vuodet.

Negri syntyi Padovassa maallistuneeseen katoliseen perheeseen ja sai katolisen kasvatuksen. Hän oli nuoruudessaan mukana kirkollisessa toiminnassa ja liittyi 18-vuotiaana Gioventù Italiana Azione Cattolicaan (GIAC, katolisen kirkon maallikkoyhdistyksen nuorisojärjestö), jossa hän tutustui muun muassa tuleviin filosofeihin Umberto Ecoon (1932 – 2016) ja Gianni Vattimoon (1936 – 2023) sekä Italian tulevaan presidenttiin Francesco Cossigaan (1928 – 2010). GIAC oli Negrin ensimmäinen yhteys politiikkaan, mutta hänet erotettiin järjestöstä jo kahden vuoden kuluttua, koska hän ajautui ristiriitaan silloisen johtajan konservatiivisen linjan kanssa. Negri kuitenkin toimi kirkossa aina vuoteen 1954 asti Padovan hiippakunnan edustajana. Hän ei missään vaiheessa kuulunut kristillisdemokraattiseen puolueeseen, sillä Padovan puolueosasto hylkäsi hänen hakemuksensa.

Heti nuoruudestaan lähtien Negri suhtautui sangen kriittisesti Italian kommunistipuolueeseen (Partito comunista italiano, PCI), ja syitä tähän oli useita: PCI oli Negrin mukaan muun muassa liian lähellä Neuvostoliiton kommunistipuoluetta ja myöhemmin liian maltillinen, ”mukana valtajärjestelmässä”. PCI puolestaan tuomitsi 1970-luvulla Negrin ideoiman järjestön Autonomia operaian väkivallan käytön. Yhteistyön sijaan PCI:n ja Negrin järjestöjen kanssa kyseessä olikin taistelu työläisten sieluista. Sen sijaan vuonna 1956 Negri liittyi Italian sosialistipuolueeseen (Partito socialista, PSI), joka hänen mukaansa oli ”vapaa stalinistisesta kuorrutuksesta, joka [PCI:ssä] ärsytti meitä jo silloin”.[1] Negri pysyi sosialistipuolueen jäsenenä aina vuoteen 1963 asti, kunnes hänen aatteensa radikalisoituivat entisestään.

Vuonna 1969  Negri osallistui äärivasemmistolaisen järjestön Potere operaio (työläisten voima, 1969 – 1973) perustamiseen, ja hänestä tuli järjestön teoreetikko ja strategikko. Potere operaion  teoreettisen pohjan muodosti Italiassa 1960-luvun alussa kehitetty proletarismi (italiaksi ’operaismo’), antiautoritaarinen marxilainen aatesuuntaus, jonka oppi-isänä pidetään filosofi Mario Trontia (1931 – 2023). Proletarismin mukaan työväenluokka oli talouden moottori, joka määrittää kapitalismin kehityksen eikä päinvastoin. Näin ollen työväenluokka olisi automaattisesti vallankumouksen pääelementti. Proletarismin kannattajat korostivat, että työväenluokan tuli olla tietoinen voimastaan, kieltäytyä työstä ja tuhota identiteettinsä. Tämä itsetuho oli välttämätöntä kapitalistisen järjestelmän tuhoamiseksi.

Mainittakoon vielä, että Negrin ”yhteiskunnallisiin” aloitteisiin 1960-luvulla kuului osallistuminen Brigate Rossoneren (punamustat prikaatit) perustamiseen. Kyseessä on ryhmä, joka tukee Silvio Berlusconin (1936 – 2023) omistamaa jalkapalloseuraa Milan AC:ta.[3]

Potere operaio hajosi vuonna 1973 sen johtajien, Negri eturivissä, jättäessä järjestön ja perustaessa uuden, yhtä lailla vallankumouksellisen ja äärivasemmistolaisen ryhmän, Autonomia operaia (työväen autonomia, 1973 -1979). Ryhmä oli Negrin ideoima, ja Negri oli myös yksi sen johtajista. Autonomia operaiaan liittyi useita muitakin äärivasemmistolaisia liikkeitä, ja ehkä merkittävämpänä erona Potere operaioon oli se, että työväen voiman sijaan Autonomiassa korostettiin ryhmän nimen mukaisesti antiautoritarismin lisäksi työväenluokan autonomiaa.

Osoittaen sanansa kristillisdemokraattiselle puolueelle ja katolisille ylipäätään Negri itse määritteli Autonomian ”katolilaishenkiseksi liikkeeksi […], italialaiseksi Solidarnośćiksi, välineeksi vastaan kommunismin hegemoniaa työväenliikkeissä.”[4]

Samalla ryhmän toiminta siirtyi tehtaista kaupunkien keskustaan, piazzalle. Autonomia operaian toiminta oli usein ristiriidassa ammattiliittojen kanssa, ja ryhmä muun muassa osallistui 1970-luvulla useisiin mielenosoituksiin ja protesteihin, joista jotkut olivat väkivaltaisia. Väkivallan käyttöön se sai oikeutuksen Negriltä, joka piti väkivaltaa välttämätöntä, jopa hurmoksellisena. Vuonna 1977 Negri julkaisi esseen ”Il dominio e il sabotaggio” (valta ja sabotaasi), jossa hän kirjoitti aiheesta seuraavasti:

”Kriisin laantuessa väkivalta muuttuu perustavanlaatuiseksi. Se on vastalause valtiollisen johdon välinpitämättömyydelle ja jäykkyydelle ja lämmin heijastus työläisten itsekunnioitusta. Emme voisi kuvitella mitään määrätietoisempaa, mitään joka olisi sisältörikkaampaa kuin työläisten väkivalta. Historiallinen materialismi määrittelee väkivallan välttämättömyyden historiassa; me lisäämme siihen nykyaikaisen, yhteiskuntaluokan nousun. Pidämme väkivaltaa toimintona, jonka legitimoi kriisin voimatasapainon korottaminen ja proletariaatin itsekunnioituksen rikkaus.”[5]

Väkivalta oli Negrille ”rationaalinen lanka, joka yhdistää proletaarin itsekunnioituksen järjestelmän tuhoutumiseen ja sen hallinnon horjuttamiseen. Riittää porvarillinen ja uudistusmielinen tekopyhyys väkivaltaa vastaan.” Erityisesti Negri oli ihastunut sabotaasista:

Mikään ei paljasta työläisten itsekunnioituksen valtavaa historiallista positiivisuutta samassa määrin, ei mikään muu kuin sabotaasi. Ei mikään muu kuin tämä tarkka-ampujan, sabotöörin, lakkoilijan, rikkurin ja rikollisen toiminta, jota huomaan toteuttavani. Tunnen välittömästi työväenluokan ja proletaariyhteisön lämmön joka kerta, kun riisun kommandopiponi.”[6]

Vuosia 1960-luvun lopulta 1980-luvun alkuun nimitetään Italiassa lyijyvuosiksi (anni di piombo). Näinä vuosina politikointi maassa radikalisoitui mielenosoituksiin, aseellisiin vallankaappausyrityksiin, poliittisiin murhiin ja terrorismiin, josta vastuussa olivat useat eri oikeisto- ja vasemmistoterrorin järjestöt. Aikakauden katsotaan tavallisesti alkaneen niin kutsutusta piazza Fontanan verilöylystä Milanossa, jossa pankkiin asetetun pommin räjähdyksessä kuoli 17 ja haavoittui 88 ihmistä. Pommin asettamisesta oli vastuussa Ordine nuovo (uusi järjestys), Italian tärkein oikeistoterrorismin järjestö. Vaikka Negriä ei suoraan voida liittää vasemmistoterrorismiin, on hänellä epäilty olleen yhteyksiä Brigate Rosseen (punaiset prikaatit), tärkeimpään vasemmistoterrorismin järjestöön. Negriä myös syytettiin tuomioistuimessa aikakauden kuuluisamman murhan, Brigate Rossen suorittaman Aldo Moron (1916 – 1978) murhan ideoinnista ja järjestämisestä.

Lokakuussa 1973 yhdessä Autonomia operaian perustamisen kanssa ilmestyi aikakauslehden Controinformazione ensimmäinen numero, ja yksi lehden perustajista oli Negri. Lehdessä julkaistiin Italian tiedustelupalvelun asiakirjoja, äärivasemmistolaisten terrorijärjestöjen NAP:n(Nuclei armati proletari, Proletaariset aseistetut yksiköt) ja BR:n, saksalaisen RAF:n (Punainen armeijakunta) sekä muiden poliittisten taisteluryhmien julistuksia. Eräs BR:n jäsen, prikatisti, Alberto Franceschinin (1947 -) mukaan Controinformazione oli BR:n linkki ulkomaailmaan: ”Jos joku halusi ottaa meihin yhteyttä, tarvitsi vain ilmoittaa siitä Controinformazionelle.”[7] Samoin Negri tunnetusti tapasi muutamia kertoja BR:n johtajan Renato Curcion (1941 -).^[8]

Tästä huolimatta Negri on kuitenkin kieltänyt kaikki yhteydet BR:ään, ja muun muassa Roomassa vuonna 2002 antamassaan haastattelussa hän lausui prikatisteista seuraavaa: ”En puolustele heitä, pidän heitä hulluina. Minut he ovat tuominneet kuolemaan. Minulla ei ole mitään tekemistä heidän kanssaan, missään yhteydessä eikä millään tavalla!”^[9]

Aldo Moron murha sai Italian hallituksen koventamaan terrorisminvastaista politiikkaansa ja lainsäädäntöään. Huhtikuun 7. vuonna 1979 poliisi suoritti mittavan ratsian Autonomia operaian jäseniä kohtaan. Operaatiossa ylintä tuomiovaltaa käyttävä tuomari Pietro Calogeron (1939 -) mukaan Brigate rosse ja Autonomia operaia olivat samojen johtajien alaisuudessa ja jälkimmäinen ainoastaan BR:n juridisesti korrekti julkisivu. Negri pidätettiin yhdessä neljän muun Padovan yliopiston poliittisten tieteiden tutkijan ja kymmenen muun autonomistin kanssa. Pidätyksiä tehtiin myös fysiikan ja insinööritaidon laitoksen opetushenkilökunnan parissa, ja kaiken kaikkiaan pidätettyjä oli kymmeniätuhansia. Myös syytteitä oli lukuisia: kumouksellinen järjestäytyminen, poliittinen salaliitto ja aseellinen kapina valtiota vastaan; murhia, kidnappauksia, ryöstäjä; aseiden laitonta hallussapitoa, pommiattentaatteja ja henkilöllisyystodistusten väärentämistä.

Negriä syytettiin 17 murhasta, toiminnasta BR:n aatteellisena johtajana ja Aldo Moron murhan moraalisena yllyttäjänä. Riittävien todisteiden puuttuessa useista syytteistä luovuttiin, ja lopputuloksena hänet tuomittiin alkuperäisen 30 vuoden vankeusrangaistuksen sijaan 12 vuoden vankeuteen kumoukselliseen ja valtion vastaiseen toimintaan osallistumisesta sekä moraalisesta yllytyksestä ryöstöön.[10]

Negri ehti olla vangittuna neljä vuotta, vuodesta 1979 vuoteen 1983, kunnes tapahtui jotain, jota voisi kutsua poliittiseksi ihmeeksi. Italian radikaalipuolueen (Partito radicale, PR) puoluesihteeri Marco Pannella (1930 – 2016) nimittäin ehdotti Negrille, että tämä osallistuisi parlamenttivaaleihin PR:n listalla. Kuinka ollakaan, Negri valittiin kansanedustajaksi, vapautui kansanedustajan oikeusturvan nojalla vankeudesta ja pakeni Ranskaan. Paossa Negriä auttoi Amnesty International, mikä osaltaan kyseenalaistaa Negrin syyllisyyden rikolliseen toimintaan. Todisteiden puuttuessa koskien hänen osallisuuttaan laittomaan toimintaan hänen tuomionsa perustui hänen mielipiteisiinsä ja kirjoituksiinsa, mikä Amnestyn silmissä teki hänestä terroristin sijaan mielipidevangin.

Pariisissa paperitonta pakolaista auttoivat hänen ranskalaiset kollegansa, muun muassa Gilles Deleuze ja  Félix Guattari (1930 – 1992), ja Negri sai opetustehtäviä useissa maineikkaissa yliopistoissa, kuten Paris VIII:ssa, Paris VII:ssä (Jussieu), École Normale Supérieuressa ja Collège international de philosophiessa, jonka perustamiseen oli osallistunut muun muassa Jacques Derrida (1930 – 2004).

Negri kuitenkin palasi Italiaan vuonna 1997 kärsimään loppuun rangaistuksensa ensin vankeudessa ja sitten kotiarestissa vapautuen lopulta vuonna 2003. Vapautumisensa jälkeen hän ilmoitti paluustaan politiikkaan: ”Jatkan poliittista toimintaani ja paluuni myötä haluaisin rohkaista sitä sukupolvea, jonka 70-luvun terrorisminvastaiset lait ovat eristäneet yhteiskunnasta, jotta se vielä osallistuisi julkiseen elämään ja demokratiaan.”[11] Näin hän tekikin osoittaen samalla ideologiansa kehittymisen.

Negri kehitti ajatuksiaan läpi 2000-luvun kahdessa muussakin teoksessaan, jotka hän niin ikään kirjoitti yhdessä Hardtin kanssa, Multitude (2004)[13]ja Commonwealth (2009)[14]. Imperiumissa tekijät käsittelevät globaaleja voimia, Multitudessa niitä yhteiskunnallisia subjekteja, jotka voisivat perustaa ”globaalin demokratian” vaihtoehtona sille katastrofille, jonka Imperiumin taloudellinen ja sotilaallinen ylivalta synnyttää, ja Commonwealthissa he esittelevät vapauden etiikan yhteiselolle, toisin sanoen kuinka elää eettisesti kaikille yhteisessä maailmassa.

Negrin aatteellisen kehityksen kannalta on mielenkiintoista havaita, miten hän yhtäältä säilyi loppuun asti uskollisena alkuperäisille vakaumuksilleen – toisin kuin esimerkiksi monet suomalaiset 1970-luvun vasemmistoaktivistit – ja toisaalta päivitti aatteitaan nykyaikaan. Negri osoitti, kuinka Imperiumin syntymän myötä luokkataistelun historiassa oli alkanut uusi luku. Negrin ja Hardtin Imperiumi turvaa uusliberalistisen talouden, joka perustuu maapallon inhimillisten ja materiaalisten resurssien hyväksikäytölle ja yhteiskunnan rikkauksien anastamiselle. Tämä tuotanto on luonteeltaan postfordistista, jossa tuotantohegemonia ei ole enää materiaalista kuten varhaisemmassa fordismissa, vaan älyllistä ja immateriaalista. Tässä tilanteessa marxilainen proletariaatti ei viittaa ainoastaan työväenluokkaan, vaan kaikkiin, Imperiumin vallan alaisiin yhteiskunnallisiin subjekteihin, ”kansaan”. Tästä ”ihmismassasta” Negri ja Hardt käyttävät englanninkielistä termiä ”multitude”, suomeksi ”enemmistö” tai ”paljous”.

Kuten proletariaatti 1960- ja 1970-luvuilla, nykyajassa vain “multitude” on kykenevä kukistamaan Imperiumin ja korvaamaan sen todellisella globaalilla demokratialla. Tämä demokraattinen järjestelmä olisi muodoltaan pyramidi, ja se koostuisi eri kerroksista, joihin kuuluisivat G8:n kansallisvaltiot, Maailman kauppajärjestö, Maailmanpankki, Pariisin, Davosin ja Lontoon klubit, monikansalliset yritykset ja muita kansallisvaltioita sekä kansalaisjärjestöjä.

Eräässä TV-kanavan La7[15] haastattelussa vielä vuonna 2017 vanha marxisti edelleen antaa kaiken tukensa luokkataistelulle, kaikkinaista työn hyväksikäyttöä vastaan.[16] Kuten Negri oli kirjoittanut kymmenen vuotta aiemmin julkaistussa Imperium-triologiassa, myös haastattelussa hän korostaa, että uhrina ei kuitenkaan ole enää ainoastaan työväenluokka, vaan kaikki ne, jotka osallistuvat tuotantoprosessiin, ja erityisesti ne, jotka prosessissa ovat huonossa asemassa, kuten pätkätyöläiset, naiset ja työntekijät kehittyvissä valtioissa, joiden palkka on ihmisarvoa loukkaava.

”USA piti itseään maailman valtiaana,
mutta hävisi taistelun globalisaation herruudesta.”

Negri ei tuomitse globalisaatiota. Hänen mukaansa globalisaatio on ollut tärkeä kehittyville maille, sillä se on vetänyt tuhansia ihmisiä pois köyhyydestä. Myös länsi on hyötynyt globalisaatiosta huomattavasti. Ongelmana nyt sen sijaan on, ettei länsi pysty enää hallitsemaan globalisaatiota: ”USA piti itseään maailman valtiaana, mutta hävisi taistelun globalisaation herruudesta.” Siksi Negrin mukaan syntyi Donald Trumpin (1946 -) ajama politiikka ”America first.”

Hyväksyessään globalisaation Negri sen sijaan tuomitsee jyrkin sanoin nationalismin eikä näe sitä minään ratkaisuna nykytilanteeseen: ”Kansat ovat barbaarisia kokonaisuuksia, heimoja”, jotka ovat ”aina kykeneviä aiheuttamaan tuhoa”. Ainoa ratkaisu alkuperäisille aatteilleen uskollisena säilyneelle marxilaiselle on kansainvälisyys: ”Olen internationalisti, koska olen kommunisti.”

Marja Härmänmaa

---

[1] Intervista a Toni Negri, Conricerca 13.7.2000. https://www.autistici.org/operaismo/negri/2_1.htm

[2] https://it.wikipedia.org/wiki/Toni_Negri#Operaista

[3] ”Calcio e lotta di classe. Un’intervista a Toni Negri”. Liberation, 6.6.2006. https://web.archive.org/web/20120328133659/ http://www.millepiani.net/millepiani1.0/2006/06/28/calcio-e-lotta-di-classe-un%e2%80%99intervista-a-toni-negri

[4] Dolores Negrello: Il PCI padovano nell’ultimo ‘900: dissensi e antagonismi politici. Contributi di Alberto Galeotto, Giuliano Lenci, Vittorio Marangon. FrancoAngeli, Milano 2004, pp. 124, 227, 235.

[5] Antonio Negri 2006: I libri del rogo. Roma, Castelvecchi, 1997. [Contiene: Crisi dello Stato-piano; Partito operaio contro il lavoro; Proletari e Stato; Per la critica della costituzione materiale; Il dominio e il sabotaggio], pp. 296-297.

[6] Ibid; ”Toni Negri, militante politico”, Archivio ’900, http://www.archivio900.it/it/nomi/nom.aspx?id=1458

[7] Giovanni Fasanella, Alberto Franceschini: Che cosa sono le Br. Biblioteca Universale Rizzoli, Milano 2004, p. 126.

[8] Renato Curcio, Mario Scialoia: A viso aperto. Mondadori, Milano 1993, pp. 80-81.

[9] ”Interview inédite de Toni Negri sur les ’années de plomb’”. Rooma, 15.3. 2002. Multitudes. https://www.multitudes.net/interview-inedite-de-toni-negri/

[10] https://it.wikipedia.org/wiki/Processo_7_aprile; ”I giornali a processo: il caso 7 aprile – Ottava parte” Pubblicato il 27 Gennaio 2008 in Controinformazione, di Luca Barbieri. https://www.carmillaonline.com/2008/01/27/i-giornali-a-processo-il-caso-2/

[11] https://it.wikipedia.org/wiki/Toni_Negri#cite_ref-162

[12] Antonio Negri, Michael Hardt: Empire. Harvard University Press, Cambridge (MA). Englanninkielisestä laitoksesta suomentaneet Arto Häilä et al.: Imperiumi. WSOY, Helsinki 2005.

[13] Michael Hardt, Antonio Negri: Multitude: War and Democracy in the Age of Empire. The Penguin Press, New York 2004.

[14] Michael Hardt, Antonio Negri: Commonwealth. Harvard University Press, Cambridge (MA) 2009.

[15] Yksityinen La7 on Italian kolmanneksi suurin TV-yhtiö Rain ja Mediasetin jälkeen.

[16] Toni Negri: ‘Ecco perchè sono ancora comunista’ (Siksi olen edelleen kommunisti). https://youtu.be/Bv8kEZjfnII?si=wlL8E3E66n2bx5KF