Tehosekoitin, jonka Mario (Stefano Fresi) voittaa marketista ja josta hän luonnollisesti on erittäin otettu, on elokuvan yksi kantava teema. Se ei kuitenkaan ole pääteema, kuten ei myöskään Marion joka tilaisuuden tullen syömä, neuvoja ja lohtua antava kirsikkajäätelö. Eikä isän (Falvio Bucci) lähteminen kahden poikansa elämästä liioin ole pääteema. Se on humus, jolle Antonio Padovanin kaunis tarina rakentuu.
Itse asiassa ”Kuuraketti” on Marion kehityskertomus. Ylipainoinen, mutta uskomattoman sympaattinen ”mammone” (äidin kanssa rautakauppaa pitävä ja äidin paksuksi ruokkima mammanpoika), jonka ainoat mielenkiinnonkohteet ovat jalkapallo ja ruoka, lähtee aurinkoisesta, värikkäästä, meluisasta ja eloisasta Roomasta harmaaseen, latteaan ja elottomaan Pojoen laaksoon Veneton maakuntaan.
[Stefano Fresi & Giuseppe Battiston]
”Ne ovat lehmiä, eivät lampaita”, oppi maaseudusta täysin tietämätön Mario matkustaessaan bussissa pieneen kaupunkiin, jonne kohtalo hänet yhtäkkiä heittää ja jonne edes junat eivät kulje; paluumatkalla Roomaan samaisessa bussissa hän opettaa tunnistamaan samat eläimet pienelle pojalle. Kehä on sulkeutunut. Kiltti Mario ajautuu kiltteytensä takia tilanteeseen, jota ei soisi kenellekään. Mutta hän selviää, ei, vaan hän kasvaa ja vahvistuu, ja lopulta jopa taas juoksee. Mario juoksemassa avaruusasussa pakoon poliiseja sumussa venetolaisella pellolla onkin eittämättä yksi elokuvan visuaalisesti vaikuttavimmista kohtauksista.
Vaan entä pääteema? Se on tietysti Italian uskomaton ja kaikille (siis aivan kaikilleko?) tuntematon avaruusohjelma. Marion venetolainen velipuoli Dario on monessa suhteessa roomalaisen veljensä vastakohta – paitsi mitä tulee kookkaaseen ulkomuotoon. Dario (Giuseppe Battiston) on eristäytynyt, vaitonainen ja vihainen. ”Hänellä on vaikeuksia sopeutua”, kertoo paikallinen, Darion ongelmia selvittävä miellyttävä ja humaani asianajaja (Roberto Citran). Mutta Dariolla on suuri unelma. Hän oli 6-vuotiaana katsonut rakastamansa ja ihailemansa isän sylissä ihmisen ensimmäistä laskeutumista Kuuhun. Tästä oli syntynyt hänen suuri, elämää suurempi tavoite lentää itsekin Kuuhun, tavoite, jolle hän on uhrannut koko elämänsä kotitilansa varastorakennuksessa Pojoen laaksossa sijaitsevalla maatilalla. Mutta pääteema ei ole avaruusohjelma sinänsä, vaan se, mitä se Dariolle symboloi.
”Me ihmiset katsomme tulevaisuuteen, koska meillä on unelmia toteutettavana. Me tavoittelemme aina jotain suurta.”
”Mikä erottaa ihmisen eläimestä?” oli Darion isä aikoinaan kysynyt Dariolta. Nyt Dario esittää saman kysymyksen Mariolle, ja tämä vastaa: ”Aivot.” Väärin. Ne eivät ole aivot, vaan ”unelmat”. ”Me ihmiset katsomme tulevaisuuteen, koska meillä on unelmia toteutettavana. Me tavoittelemme aina jotain suurta.” Niin isä oli opettanut Dariolle, joka on rakentanut koko elämänsä suuren unelman toteuttamisen ympärille, ja tätä unelmaa hän on vuosikymmenet työstänyt perheensä maatilalla. Ihmisen unelmointi, jotain ”elämää suuremman” tavoittelu on Padovanin elokuvan pääteema. Camilla Filippin taidokkaasti esittämän herkän naishahmon Carlottan unelma on viljellä luomuparsaa; Dario on kunnianhimoisempi ja haluaa lentää Kuuhun. Tätä Italian enemmän tai vähemmän absurdia avaruusohjelmaa Pojoen laaksossa ovat ehkä tulleet seuraamaan Yhdysvaltojen vakoojatkin, kiinteistövälittäjiksi naamioituneina. Onko näin? Padovan jättää tämänkin auki kuin myös elokuvan suurimman kysymyksen: onnistuuko Dario lentämään Kuuhun?
[Giuseppe Battiston]
”Kuuraketti” ei ole komedia, vaikka Padovan viljeleekin runsaasti komiikkaa, jolla hän onnistuneesti keventää tarinaansa. Koomisista tehokeinoista ansaitsee tulla mainituksi AS Roman jalkapalloseuran tunnuskappale, joka Mariolla on puhelimensa soittoäänenä ja joka säännöllisin väliajoin toistuu elokuvassa. ”Kuuraketti” ei liioin ole tragedia, sillä sen loppu on onnellinen, suoraan sanottuna riemukas, ja sen perussävy absoluuttisen positiivinen. Itse asiassa ”Kuuraketti” on herkkä tutkielma erilaisista ihmisistä ja ihmisyydestä. Ystävyydestä, veljeydestä ja välittämisestä, joista viimeinen henkilöityy asianajaja Piovesaniin. Ja elokuvan viesti on eittämättömän positiivinen ja toivorikas: unelmista täytyy pitää kiinni; tästähän todisteena on jo Marion juokseminenkin elokuvan loppumetreillä.
Aiheeltaan universaalin elokuvan tekee hyvin italialaiseksi yhtäältä roomalaisen stereotypian rekonstruoiminen Marion hahmoon, joka maaseutubaarissa kysyy arrogantisti paikallisilta: ”Oletteko koskaan olleet Roomassa?” Mutta erityisen ihailtavaa on Veneton maakunnan esittäminen. Lumoavien maisemakuvien lisäksi Padovan tuo kameran eteen värikkään ja omaperäisen ihmisgallerian esitellen taidolla Veneton alueen murretta ja korostusta, paikallisia tapoja ja habituksia. Tämän todellisuuden Padovan kumppaneineen eittämättä tuntee, sillä onhan koko elokuvan tuotannon päähahmot, niin Padovan itse kuin myös toinen käsikirjoittaja Marco Pettenello kotoisin Veneton maakunnasta.
[Stefano Fresi]
”Kuuraketti”, pienellä budjetilla toteutettu indie-elokuva, on monessa suhteessa kokoaan suurempi, wagneriaaninen. Se on teknisesti täydellinen elokuva, jossa pääteeman lisäksi on useita toistuvia sivuteemoja, kuten edellä mainitut kirsikkajäätelö ja tehosekoitin. Sama wagneriaanisuus koskee myös korvia hivelevää ja tapahtumia täydellisesti säestävää musiikkia, josta eri teemoille löytyy eri musiikillinen motiivi. Musiikista on vastuussa kansainvälisestikin tunnettu säveltäjä Pino Donaggio, joka osaltaan täydentää alansa huipuista koostuvaa näyttelijäkaartia. Kaiken kaikkiaan joka suhteessa onnistunut ”Kuuraketti” valaa uskoa italialaiseen elokuvatuotantoon – sekä myös ihmisyyteen yleensä. Padovanin tarjoama optimismi ja lämminhenkisyys ovat näinä aikoina mitä tervetulleimpia.
”Kuuraketti” on valmistunut jo vuonna 2019. Elokuvan julkaisuvuonna Battiston ja Fresi voittivat yhdessä parhaan miesnäyttelijän palkinnon Torinon elokuvafestivaaleilla. Ilouutinen on, että ”Kuuraketti” rantautuu nyt Suomeen syksyllä 2023 ja suorittaa debyyttinsä ennakkonäytöksenä Mäntyharjun ja Joutsan Ilokuvafestivaaleilla elokuun alussa.
Täytyykö ”Kuurakettia” erikseen suositella? Varmuuden vuoksi: suosittelen lämpimästi!
Mainittakoon vielä, että minulla oli kunnia vastata elokuvan suomenkielisestä tekstityksestä.
Trailerin tekstitys ei sen sijaan ole minun käsialaani.
Marja Härmänmaa
[Antonio Padovan & kuuraketti]
Traileri suomenkielisellä tekstityksellä YouTubessa
Fiume tai kuolema – tai kuinka perustaa oma tasavalta
Ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti 11. marraskuuta 1918 klo 11.00, kun Saksa ja ympärysvaltojen edustajat allekirjoittivat…
Runoilija poliitikkona: D’Annunzio, Fiumen tasavalta ja populismin alkujuuret
”Rakas ystävä, maailman on tajuttava, että olen kykenevä kaikkeen.”[1] 1. ”Natale di sangue” – veren…
Paola Cortellesin elokuva *C’è ancora domani* (2023)– *Ainahan on huominen*, eli kuinka italialainen nainen vapautui hellan ja nyrkin välistä
Marraskuussa vuonna 2023, kaksi päivää ennen Kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi Italian senaatin puhemies…
Venetsia 1500-luvulla: urbaania loistoa ja pastoraalista maaseutua
Jo ennen ensimmäistä vuosituhatta Venetsiasta oli kehkeytynyt merkittävä kauppakeskus itäisen Bysantin ja lännen välillä. Tämä…
Italialaisen futurismin manifesti (1909)
Manifestin julistusosan suomennos on artikkelin lopussa.Read More Helmikuussa vuonna 1909 pariisilainen päivälehti Le Figaro julkaisi…
Gli uomini, che mascalzoni! (Mitä lurjuksia miehet ovatkaan! 1932) – muuan “fasistinen” komedia
Gli uomini che mascalzoni! on Mario Camerinin vuonna 1932 ohjaama komediaelokuva. Camerini (1895 – 1981,…
