Mark Cousinsin dokumenttielokuva fasismista:

“The March on Rome” (Marssi Roomaan, 2022)

Lokakuussa 1922 Benito Mussolini (1883–1945) järjesti niin kutsutun italialaisten fasistien Rooman marssin, ”Marcia su Roma”. Tässä valtaisassa mielen- ja voiman ilmaisussa Mussolini kumppaneineen toi Roomaan kymmeniätuhansia fasisteja eri puolilta Italiaa tarkoituksenaan osoittaa edellisenä vuonna 1921 perustetun kansallisen fasistipuolueen (Partito nazionale fascista, PNF) voima ja mahti sekä kaapata valta rauhanomaisin keinoin. Kuinka ollakaan, pari päivää väkivallattomasti sujuneen ”marssin” jälkeen valta vaihtui. Ratkaisuna maan poliittiselle kaaokselle Italian silloinen kuningas Viktor Emanuel III (1869–1947) kutsui Mussolinin pääministeriksi ja muodostamaan hallituksen.

Rooman marssi oli siis poliittisesti ja symbolisesti merkittävä. Siitä käytännössä alkoi fasistien valtakausi, joka oli kestämän seuraavat yli kaksikymmentä vuotta, vuodesta 1922 siihen asti, kunnes partisaanit murhasivat Mussolinin keväällä 1945. Marssi on myös lähtökohta Mark Cousinsin dokumenttielokuvalle, jonka tarkoituksena on ilmeisesti representoida fasismia historiallisen elokuvamateriaalin avulla. Erinomainen lähtökohta.

“La cinematografia è l’arma più forte.”
(“Elokuva on kaikista aseista voimakkain.”) B. Mussolini

Fasismin valtakaudellakin Luce keskittyi julkaisemaan ainoastaan uutisia ja dokumenttielokuvia, joilla italialaisia valistettiin eri yhteydessä ja jatkuvasti. Muun muassa elokuvateattereissa näytökset alkoivat Lucen uutiselokuvan pätkällä, ja näitä katsauksia näytettiin myös elokuvien keskellä ja niiden päätteeksi. Lucea pidetään maailman ensimmäisenä instituuttina, joka on tuottanut elokuvamateriaalia opetusta ja tiedotusta varten. Se oli siis mitä tehokkain propagandaväline fasistiselle hallinnolle, ja näin ollen Lucen arkistoissa on periaatteessa valtavasti erilaista kuvamateriaalia – vaikkakin käytännössä sitä ei välttämättä ole saatavilla, kuten Italiassa arkistojen kanssa usein käy.

On kuitenkin ihme, miten vähän ja miten yksipuolisesti tätä historiallisesti arvokasta ja ainutlaatuista elokuvamateriaalia Cousins on onnistunut hyödyntämään dokumentissaan. Pari kertaa näemme Mussolinin puhuvan, ensin vielä harjoitteluvaiheessa ja myöhemmin asemansa vakiinnuttaneena johtajana, Il Ducena.[i] Näemme Mussolinin ajavan traktorilla, kyntävän maata, hajottavan sementtiporrasta ja lopulta murhattuna. Cousins tarjoaa myös vaikuttavia kuvauksia sen Etiopian sodan uhreista, jonka Italia kävi vuosina 1935–1936 tarkoituksenaan vallata afrikkalainen maa – minkä se tekikin – ja perustaa imperiumi, minkä se myös teki. Ehkä koskettavin arkistoelokuvan pätkä Cousinsin dokumentissa on Etiopian silloisen keisarin Haile Selassien yritys puhua Kansainliitolle vuonna 1936 tarkoituksenaan saada kansainvälistä tukea vallatulle valtiolleen. Mutta suurimmaksi osaksi Cousinsin käyttämä arkistomateriaali koostuu kansanjoukkojen kuvaamisesta.

---

”Treni speciali riversano a Napoli le meravigliose forze fasciste.”
(“Erityiset junat kuljettavat Napoliin ihmeelliset fasistiset joukot.” (Paradisi: A Noi!)

Cousins pyrkii hahmottamaan Italian poliittistaloudellista tilannetta Rooman marssin aikaan etsimällä kysymyksiinsä vastauksia muista elokuvista ja kontekstualisoimalla niiden avulla dokumenttinsa tapahtumia. Cousinsin dokumentin alussa on katkelma Elvira Notarin (1875–1946) elokuvasta È piccerella (Tyttö on nuori, 1922), jonka nimeä Cousins ei tosin mainitse, ja elokuvan tarjoamasta kuvauksesta Napolin köyhyydestä vuodelta 1922, siis samalta vuodelta, jolloin fasistit toteuttivat Rooman marssinsa.[ii] Koska marssin aluksi fasistit järjestivät Napolissa suuren kongressin, johon Etelä-Italian fasistit kokoontuivat valmistautumaan ja jatkaakseen Roomaan, on Notarin dokumentti ainakin jossain määrin perusteltu. Vaan Cousins olisi voinut saada tästäkin enemmän irti ja esimerkiksi syventää kansan köyhyydestä ja tietämättömyydestä johtuvaa epäpoliittisuutta tai itseriittoisen porvariston välinpitämättömyyttä. Nyt kuvaus köyhien kollektiivisesta aterioinnista Napolin kadulla Festa del Carminen aikana (Carminen madonnan juhla) jää irralliseksi ja dekoratiiviseksi. Augusto Trettin (1924–2013) surrealistisen elokuvan Il potere (”valta”, 1972) Cousins nostaa myös esimerkiksi fasismin Rooman marssin -parodiasta. Ettore Scolan (1931–2016) Una giornata particolare (Kohtaaminen Roomassa, 1977) auttaa Cousinsia todistamaan, kuinka fasismin/Mussolinin mielestä väkijoukko oli feminiininen ja muutos maskuliinisuuteen oli välttämätön – edelleen Le Bonin oppien mukaisesti. Pier Paolo Pasolinin Salò o le 120 giornate di Sodoma (Sodoman 120 päivää, 1975) ja Bernardo Bertoluccin (1941–2018) Il conformista (Fasisti, 1970) taas auttavat valottamaan fasismin hirveyksiä symbolisesti.

Albanialaisen ohjaajan Rikard Ljarjan Skëterrë ’43 (”helvetti ’43”) kuvaa albanialaisten vankien kapinaa italialaisella keskitysleirillä Albaniassa vuonna 1943. Cousins käyttää elokuvaa verratakseen albanialaisten sangen erilaista käsitystä italialaisten miehityksestä vuosina 1939–1943, jota fasistien propaganda-aineistossa taas kuvattiin sangen auvoisaksi.

Vuosien saatossa ja fasistihallinnon militarisoituessa Rohrwacherin esittämän naishahmon mielen täyttää kuitenkin vähitellen pakokauhu ja epätoivo. Lopulta tämä naishahmo kuoli ”ehkä” Campanian maakunnassa, Etelä-Italiassa. Toisen maailmansodan lopussa strategisesti merkittävä Campanian pääkaupunki Napoli oli liittolaisten järeimpien pommitusten kohteena, ja vuosien 1940–1944 kuolonuhrien määräksi arvioidaan 20 000 – 25 000 ihmistä, joista suurin osa oli siviilejä.

Mark Cousinsin viime vuonna 2022 ilmestynyt dokumenttielokuva on ollut esillä useilla elokuvafestivaaleilla, ja se on jopa palkittu Chicagon kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla parhaana dokumenttielokuvana. Tästä huolimatta se ei lunasta erinomaisten lähtökohtiensa tarjoamia lupauksia. Cousinsin kieltämättä runollinen dokumentti, joka on jaettu musiikista lainatuilla termeillä nimettyihin osiin ja joka tarjoaa useita silmiä hivelevän kauniita ja suggestiivisia kuvia, jää mitäänsanomattomaksi. Koska ohjaaja ei vaivaudu avaamaan kaikkia esittämiään teemoja sanallisesti, ei voi olla kysymättä, miten tämä dokumentti avautuu fasismiin vihkiytymättömälle yleisölle. Suurin ongelma on, että Cousins on pyrkinyt käsittelemään elokuvassaan koko fasismin 20-vuotisen historian, ja tämä onneton valinta saa aikaan sen, että elokuva on sekä ohut että hajanainen. Käsittämätön loppuhuipentuma on katsaus 1920-luvun elokuvatekniikoihin ja muun muassa Charles Chapliniin (1889–1977). Koska kyseessä ei edes ole Chaplinin elokuva The Great Dictator (Diktaattori, 1940), vaan Pay Day (Palkkapäivä, 1922) herää kysymys, onko Cousins unohtanut, mitä hänen dokumenttinsa alun perin piti käsitellä. Aiheen tarkempi rajaus tavalla tai toisella – esimerkiksi keskittyminen Rooman marssiin tai fasismin taidokkaaseen elokuvalliseen propagandaan – olisi varmasti ollut dokumentin kannalta erinomainen ratkaisu.

Eikä Cousins liioin osoita hallitsevansa kuvauksensa kohteena olevaa materiaalia. Dokumenttielokuvansa alkumetreillä hän syyttää Donald Trumpia Mussolinin siteeraamisesta, sillä Trump on julkaissut Twitterissä italialaisen sananlaskun ”Parempi päivä leijonana kuin sata vuotta lampaana” (italiaksi: ”Meglio vivere un giorno da leone che cento anni da pecora”). Ehkä Mussolini on käyttänyt tätä sananlaskua, todennäköisesti on, vaan italialaisen kielitieteen professorin Michele Cortelazzon mukaan se lienee peräisin vuoden 1918 sotapropagandasta Italian Itävallan-rintamalta, ehkä jopa 1800-luvulta Italian yhdistymisprosessista, Risorgimentosta^[iii]  – ellei peräti Machiavellilta. On myös epätodennäköistä, että ”Italian hallitus olisi pyytänyt D’Annunziota järjestämään valtavan marssin Roomaan 4. marraskuuta 1922” ja että tästä johtuen Mussolinin oli aikaistettava omaa marssiaan ollakseen pääkaupungissa ennen D’Annunziota. Sen sijaan, jos Gabriele D’Annunzio (1863–1938) on haluttu ottaa esiin, olisi Cousins voinut valottaa enemmän tämän runoilijan perustamaa Fiumen tasavaltaa (1919–1920), joka monessa suhteessa toimi esikuvana Mussolinin fasismille ja jonka päätteeksi D’Annunzio syrjäytettiin politiikasta Garda-järven rannalle.[iv] Samoin outoa on takertuminen triviaaleihin yksityiskohtiin, kuten esimerkiksi siihen, että Rooman marssissaan fasistit eivät nousseet isänmaan alttarille tervehtimään tuntemattoman sotilaan hautaa, vaan kulkivat sen ohi. Rehellisesti sanottuna tuhansien marssiin osallistuvien mustapaitojen ohjaaminen portaita pitkin ylös haudalle ja sieltä alas olisi ollut vähintäänkin työlästä, ellei mahdotonta.

Cousinsin dokumenttielokuvan toi Suomeen elokuvafestivaali Espoo Ciné nyt elokuussa 2023. Lisäksi se on YouTubessa levityksessä suomeksikin tekstitettynä. Ongelmistaan huolimatta dokumentti ansaitsi mielestäni tulla esitetyksi myös Suomessa. Se on kuitenkin hyvä ja terveellinen muistutus siitä, miten asiat voivat politiikassa mennä pieleen ja miten helppoa kansalaisten manipulointi itse asiassa on.

Marja Härmänmaa

---

[i] Italialainen termi ’duce’ tarkoittaa nimenomaisesti ’johtajaa’.

[ii] Elvira Notari oli Italian ensimmäinen elokuvaohjaaja ja yksi maailman ensimmäisistä naispuolisista elokuvaohjaajista. Hän oli elämässään äärimmäisen tuottoisa ja julkaisi yli 60 täyspitkää elokuvaa ja satoja lyhyt- ja dokumenttielokuvia. Notari keskittyi tuotannossaan kotikaupunkinsa Napolin kuvaukseen, ja häntä pidetään toisen maailmansodan jälkeisen neorealismin edelläkävijänä.

[iii] Ks. Michele Cortelazzon blogi https://cortmic.myblog.it/giorno-leone-cento-anni-pecora/

[iv] Ks. myös blogini aiheesta https://finnishavantgardenetwork.com/2020/12/28/runoilija-poliitikkona-dannunzio-ja-fiumen-tasavalta/

---

Aiheesta lisää:

Lyhyt artikkelini Turun yliopiston verkkojulkaisussa “Hiiskuttua”: https://sites.utu.fi/hiiskuttua/kun-mussolini-otti-junan-roomaan/

Toinen lyhyt artikkelini Turun sanomissa: https://www.ts.fi/puheenvuorot/5828459

Umberto Paradisin dokumenttielokuva ”A Noi!” on kaikkien nähtävillä Lucen sähköisessä arkistossa, eikä kielikään tuota ongelmaa, koska dokumentti on mykkä. https://patrimonio.archivioluce.com/luce-web/detail/IL3000094233/1/-45069.html?startPage=20&jsonVal=%7b%22jsonVal%22:%7b%22startDate%22:%22%22,%22endDate%22:%22%22,%22fieldDate%22:%22dataNormal%22,%22_perPage%22:20,%22archiveType_string%22:%22\%22xDamsCineLuce\%22%22%7d%7d

Olen myös laatimassa italialaisesta fasismista englanninkielistä verkkokurssia, joka valmistunee pian ja löytyy täältä https://marjaharmanmaa.com/en/courses/mussolini/