Venetsian ydinkeskustassa, lähellä Riva degli Schiavonia eli alun perin Dalmatiasta tulevien kauppiaiden rantaa, matalien ja pääsääntöisesti okranväristen tai ruskeiden, kolmikerroksisten talojen keskellä kohoaa yllättäen mahtava valkoinen julkisivu. Kyseessä on Pyhälle Sakariukselle omistettu upea renessanssikirkko San Zaccaria. San Zaccarian on yllättävää kyllä yksi Venetsian vanhimmista kulttipaikoista, sillä nykyisen kirkon paikalla ollut ensimmäinen kirkko rakennettiin jo 800-luvulla. Vuonna 828 kaupunkiin tuotiin Pyhän Markuksen reliikki ja tehtiin päätös Pyhän Markuksen kirkon rakentamisesta pyhäinjäännöksen säilytyspaikaksi. Toisen legendan mukaan San Zaccarian kirkko olisi puolestaan rakennettu Johannes Kastajan isän, Pyhän Sakariuksen pyhäinjäännösten säilytyspaikaksi. Legendan tueksi esitettyä asiakirjaa pidetään tosin väärennöksenä, mutta tarina kertoo, että Bysantin keisari Leo V (keisarina vuosina 813 – 820), jota kutsuttiin myös Armenialaiseksi, olisi lahjoittanut pyhimyksen ruumiin Venetsialle valtakuntien välisen ystävyyden vahvistamiseksi. Legendan mukaan keisari myös lahjoitti huomattavan omaisuuden kirkon ja sen yhteydessä olleen benediktiiniläisen nunnaluostarin rakentamiseksi Pyhän Sakariuksen ruumiin säilytyspaikaksi.
San Zaccarian kirkon omistaminen Pyhälle Sakariukselle saattoi johtua tämän merkittävän pyhäinjäänteen saapumisesta Venetsiaan – tai sitten ei. Ei liene edes varmuutta siitä, että jäänne on nimenomaisesti Pyhän Sakariuksen, Johannes Kastajan isän; on hyvinkin mahdollista, että se onkin ennen Kristuksen syntymää eläneen profeetta Pyhän Sakariuksen tai ei kenenkään pyhimyksen reliikki. Joka tapauksessa kahden merkittävän pyhimyksen jäänteiden saapuminen kaupunkiin oli merkityksellinen tapahtuma. Sen myötä Venetsia saatettiin liittää esikristilliseen traditioon ja samalla sivuuttaa ja kuitata aikakauden poliittisuskonnolliset ristiriidat. Oli miten oli, jo pelkästään Markuksen kirkon kanssa samanaikaisesta ja -kaltaisesta perustamisesta johtuen San Zaccariasta tuli eräänlainen dogen toinen kappeli Markuksen kirkon ohella.
San Zaccarian kirkko on Markuksen kirkon jälkeen yksi Venetsian merkittävimmistä kirkoista. Hallinnollisesti katsoen ehkä merkittävin, sillä kirkon suhteet maalliseen valtaan ja aatelistoon ovat historian kulussa olleet hyvin läheiset. Perimätiedon mukaan vuonna 864 luostarin abbedissa Agostina Morosini lahjoitti silloiselle dogelle Pietro Tradonicolle (doge 836 – 864) hiipan, ensimmäisen dogin hiipan. Kullalla ja jalokivillä koristeltu hiippa oli mittaamattoman arvokas, ja sitä päätettiin käyttää ainoastaan dogien kruunajaisissa. Jotta luostarin nunnat saattoivat kuitenkin nähdä vielä lahjansa, doge meni vuosittain koko Venetsian tasavallan olemassaolon ajan kulkueessa kirkolle toisena pääsiäispäivänä kuuntelemaan messua päässään alkuperäinen tai alkuperäisen kaltainen kruunajaishiippa.
Kiinteät suhteet ja verisiteet aatelistoon olivat San Zaccarian luostarille eräänlainen perisynti, joka vaikutti monella tavalla ja tasolla sen elämään. Konkreettinen todiste suhteista valtion johtoon on kirkkoon haudatun kahdeksan ensimmäisen dogen hauta. Doge Tribuno Memmon (doge 979 – 991) poliittinen ura päättyi siihen, kun hänet pakotettiin eroamaan virastaan ja vetäytymään munkiksi San Zaccarian luostariin. Saman kohtalon kokivat pari muutakin dogea, kun taas ainakin kaksi dogea on murhattu kirkon sisällä ja toisia kirkon läheisyydessä. Tästä syystä San Zaccariaa onkin kutsuttu murhien kirkoksi, La Chiesa degli Omicidi.
Perimätiedon mukaan San Zaccaria on myös tarjonnut suojaa sangen korkea-arvoisillekin vieraille. Muun muassa paavi Benedictus III (paavina vuosina 855 – 858) majoittui luostariin paetessaan vastapaavi Anastasiusta. Vierailun seurauksena ja siihen ilmeisen tyytyväisenä hän lahjoitti kirkolle Pyhän Pancratiuksen ja Pyhän Sabinan reliikit.
San Zaccarian luostarin nunnat myös möivät doge Sebastiano Zianille (dogena vuosina1172 to 1178) osan yrttitarhastaan Markuksen torin itäisessä päässä, laguunin rannassa, minkä seurauksena kirkko sai kyseenalaisen aseman poliittisen korruption historiassa. 1500-luvulla rahattomat aatelismiehet, joita silloin oli runsaasti, kerääntyivät nimenomaan tälle pienelle aukiolle myymään ääniään kaupungin suuren neuvoston (Maggior Consiglio) vaaleja varten. Yrttitarhaa kutsuttiin nimellä Broglio (tai Brolo), josta nykyitaliaan on periytynyt termi ’broglio’ merkityksellä ’vaalipetos’.
Nykyisen kirkon paikalla ennen sijainneesta benediktiiniläisluostarista tuli pian kaupungin ja koko Tasavallan kuuluisin nunnaluostari. Luostarille lahjoitettiin huomattavia omaisuuksia, kuten esimerkiksi rakennuksia ja viljelysmaita, ja vuoden 1305 inventaarion mukaan sillä oli yksistään Venetsiassa 153 rakennusta. Rikkauksiensa ansiosta sen suosio naimattomien naisten parissa on enemmän kuin ymmärrettävää.
Vaikka luostarissa nunnat elivät klausuurissa, eristettyinä maailmasta, heidän päällisin puolin hengellinen elämänsä ei joka suhteessa ollut hurskasta eikä nunnien maine täysin tahraton. Rikkauksiensa ansiosta luostarista tuli pian niiden aatelisneitien ensisijainen pakopaikka, jotka oli jätetty perinnön ulkopuolelle. Neitien mukanaan tuomat myötäjäiset rikastuttivat ennestään jo muutenkin vaurasta luostaria, josta pian tuli kuuluisa koko laguunissa ylenpalttisista vastaanotoistaan. Käytännöllisesti katsoen nunnat muuttivat vastaanottohuoneensa elegantiksi salongiksi, jossa he järjestivät konsertteja ja erilaisia, enemmän tai vähemmän maallisia esityksiä ja jonne kuulemma kulkunsa suuntasivat Venetsian ”kaikki” nuoret miehet. Juorut nunnista ja heidän vastaanotoistaan luonnollisesti levisivät kaupungissa ja koko Tasavallassa. Venetsialaisista taidemaalareista erityisesti Francesco Guardi (1712 – 1793), joka tunnetaan sekä 1700-luvun Venetsian maisemien että tapojen ikuistajana, on maalauksissaan kuvannut myös San Zaccarian luostarin juhlia nunnien vastaanottohuoneessa.
Francesco Guardi: “San Zaccarian luostarin vastaanottohuone” (1750)
Vuonna 1514 patriarkka Antonio Contarini Venetsian ylimmän hallinnollisen elimen, niin kutsutun kymmenen neuvoston (Consiglio dei Dieci) tukemana ryhtyi ajamaan eittämättä tarpeellisia kirkollisia uudistuksia ja lähetti kirkkoherransa sulkemaan San Zaccarian luostarin pahamaineisen vastaanottohuoneen. Kirkkoherra joutui kuitenkin pakenemaa paikalta nunnien ryhtyessä kivittämään häntä. Vierailun seurauksena nunnat kääntyivät vaikutusvaltaisten sukulaistensa ja ystäviensä puoleen, ja lopulta asiaan puuttui itse paavi, joka päätti antaa tilanteen pysyä entisellään.
Sen sijaan vuoden 1581 piispan vierailun aikana Venetsian senaatti päätti suosiolla jättää vierailun ulkopuolelle kaupungin kaikki nunnaluostarit. Pelkona näes oli, että niiden ei-niin-harras elämä olisi paljastunut. Seurauksena olisivat olleet väistämättömät muutokset luostareiden elämässä, jonka jälkeen vain harvat neidit olisivat enää halunneet pukeutua nunnan huntuun.
Nykyään San Zaccarian kirkko erottuu ympäröivistä rakennuksista mahtavan renessanssifasadinsa ansiosta. Fasadin on suunnitellut Venetsian renessanssin yksi merkittävimmistä arkkitehdeistä, Mauro Codussi (1440–1504). Vuonna 1106 raju tulipalo tuhosi alkuperäisen, 800-luvulla rakennetun kirkon, ja perimätiedon mukaan yli 100 nunnaa tukehtui kuoliaaksi paettuaan liekkejä alttarin alle. Kolmisensataa vuotta myöhemmin, tarkalleen ottaen kesäkuun 10. vuonna 1458 ryhdyttiin rakentamaan San Zaccarian ”uutta kirkkoa”. Komean rakennuksen oli tarkoitus osaltaan kuvastaa Venetsian tasavallan, La Serenissiman, valtaa ja tukea uutta roolia, jonka kukoistuksensa huipulla ollut kaupunki omaksui “Alterum Byzantiumina“, toisena Bysanttina.
Nykyisestä renessanssikirkosta löytyy runsaasti merkittäviä taideaarteita, kuten Giovanni Bellinin (1430 – 1516), Giandomenico Tiepolon (1727 – 1804) ja Tintoretton (1518 – 1594) teoksia, mutta hyvin vähän jäljellä on sen keskiaikaisista rakenteista. Yhtenä merkittävänä poikkeuksena on kirkon alla sijaitseva krypta, joka on peräisin 900–1000-luvuilta. San Zaccarian krypta hyvin samanlainen kuin Pyhän Markuksen basilikan krypta. Poikkeuksen on se, että San Zaccarian krypta on merenpinnan keskiarvon alapuolella, ja sen sisällä on vettä suurimman osan vuodesta. Kun veden pinta on matala, kryptaan voi mennä tutustumaan korotettuja kävelyreittejä pitkin. Nousuveden aikaan krypta kirjaimellisesti täyttyy vedestä, jolloin sinne ei pääse lainkaan, mikä luonnollisesti aiheuttaa myös ongelmia kryptan kunnostamiselle.
Askeettisen mutta askeettisuudessaan kauniin kryptan ainoa koriste on marmorinen alttari, jonka päällä on madonnan patsas. Madonnan ilme on kaikkea muuta kuin levollinen, pikemminkin epätoivoinen. Tämä ei ole mikään ihme huomioiden kaikki ne murhat, vehkeilyt ja riettaudet sekä lopulta vielä tulipalon, jonka se historian kuluessa on todistanut. Ehkä sille on hyvinkin tarpeen ajoittain eristäytyä ihmisistä ja sukeltaa veteen.
Marja Härmänmaa
Lähteitä:
Associazione nazionale carabinieri. Sezione storica di Venezia. https://www.assocarabinierivenezia.it/venezia/san_zaccaria.htm
Madden, Thomas F.: Venice. A New History. Penguin Books, New York 2012.
Norwich, John Julius: A History of Venice. Vintage Books, New York 1989.
Zorzi, Alvise: La repubblica del Leone. Bompiani, Milan 2001.
Tulossa on myös verkkokurssi Venetsian historiasta. Katso täältä: Kurssit
Fiume tai kuolema – tai kuinka perustaa oma tasavalta
Ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti 11. marraskuuta 1918 klo 11.00, kun Saksa ja ympärysvaltojen edustajat allekirjoittivat…
Runoilija poliitikkona: D’Annunzio, Fiumen tasavalta ja populismin alkujuuret
”Rakas ystävä, maailman on tajuttava, että olen kykenevä kaikkeen.”[1] 1. ”Natale di sangue” – veren…
Paola Cortellesin elokuva *C’è ancora domani* (2023)– *Ainahan on huominen*, eli kuinka italialainen nainen vapautui hellan ja nyrkin välistä
Marraskuussa vuonna 2023, kaksi päivää ennen Kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi Italian senaatin puhemies…
Venetsia 1500-luvulla: urbaania loistoa ja pastoraalista maaseutua
Jo ennen ensimmäistä vuosituhatta Venetsiasta oli kehkeytynyt merkittävä kauppakeskus itäisen Bysantin ja lännen välillä. Tämä…
Italialaisen futurismin manifesti (1909)
Manifestin julistusosan suomennos on artikkelin lopussa.Read More Helmikuussa vuonna 1909 pariisilainen päivälehti Le Figaro julkaisi…
Gli uomini, che mascalzoni! (Mitä lurjuksia miehet ovatkaan! 1932) – muuan “fasistinen” komedia
Gli uomini che mascalzoni! on Mario Camerinin vuonna 1932 ohjaama komediaelokuva. Camerini (1895 – 1981,…
