Futurismia(ko) Väinämöisen Suomessa?

FAM

Marja Härmänmaa

Onko avantgardistinen taide nuorelle kansakunnalle liian… avantgardistista? Kyllä on. Avantgarden (alku)taival 1900-luvun alun Suomessa oli tuskainen. Aihetta on käsitellyt mm. amerikansuomalainen Nikolai Sadik-Ogli artikkeleissaan ja tutkielmassaan, jonka otsikko on osuvasti ”Don’t Shoot Väinämöinen”.

Kun itsenäisyydestä haaveilevassa Suomessa taidetta tarvittiin luomaan suomalaista kansallisidentiteettiä, piti sen ammentaa inspiraationsa suomalaisesta mytologiasta, maaseudusta ja luonnosta. Näistähän suomalaisuus on tehty. Surullista kyllä, vielä 100 vuotta myöhemminkin suomalaisuuden peruspilarit ovat mitä suuremmassa määrin muuttumattomat: Kalevala, järvet ja metsä. Väinämöinen pitää sitkeästi pintansa. Ei liene yllätys, että tähän vahvaan humukseen uusien ulkomaalaisten virtausten oli vaikea tunkeutua.

Italialaisen Filippo Tommaso Marinettin vuonna 1909 perustama futurismi oli sotienvälisessä, itsenäisessä Suomessa sangen heikosti tunnettu. Kirjallisuudenhistoriastamme löytyy vain muutama, lyhyt sitaatti Marinettista. Vuonna 1929 Olavi Paavolainen omisti suomalaisen modernismin kulttiteoksessaan Nykyaikaa etsimässä yhden luvun futurismille esseessä ”Säikähtyneet muusat”. Se olikin vuosikymmenten ajan merkittävin suomalainen katsaus italialaiseen futurismiin.

Paavolaisen mukaan futurismi oli “modernin maailman ilmiö”. Marinetti oli keksinyt ”modernolatrian”, modernin…

View original post 580 more words

Corrado Augias: Modigliani, L’ultimo romantico (1999)

Kirjoittanut: Tarja P.

Roomassa 1935 syntynyt Corrado Augias on italialainen kirjailija ja toimittaja. Hän työskenteli kirjeenvaihtajana ulkomailla useaan otteeseen pitkiä aikoja ja vuosina 1994-1999 italialaisen vasemmistopuolueen europarlamentaarikkona. Augias on kirjoittanut useita jännitysromaaneja, näytelmiä ja esseitä. Taiteilija Amedeo Modiglianista (1884–1920), lempinimeltään Modì, kertova kirja ei ole kuvaus ainoastaan Modiglianin elämästä vaan myös 1900-luvun alun taidesuuntauksista. Pariisi oli avantgarden, kolorismin, fauvismin, primitiivisen taiteen ja kubismin sulattamo, joka vilisi kansainvälisiä taiteilijoita, mesenaatteja ja Pariisin Montmartren ja Montparnassen taidepiireissä olevia naisia. Epävarma Modigliani etsi paikkaansa taiteen kartalla kuuluisuuksien varjossa. Kuluttavista elämäntavoistaan huolimatta hän maalasi 15 vuotta kestäneen luomiskautensa aikana 400 teosta, joiden taiteellinen arvo tajuttiin vasta 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.

Parikymmentä vuotta sitten käydessäni milanolaisessa taidemuseossa, Italiassa asuva ystäväni kehotti kiinnittämään huomion pariin siellä esillä olevaan Modiglianin tauluun. Minusta maalauksissa kuvatut naiset olivat teennäisesti venytettyjä 1970-luvun twiggy-malleja, hetken muotioikkuja. En haltioitunut. Luettuani loppusyksystä Augiaksen kirjan kiinnostukseni heräsi. Ikuisen romantikon Modiglianin ’Lepäävä alaston hiukset avoinna’ –teoksen suurennos Ateneumin ulkoseinässä kiinnitti katseeni joka kerta ohi kulkiessani. Herkuttelin etukäteen Ateneumin Modigliani-näyttelyllä, jonka halusin palkintona itselleni nähdä vasta Augiaksen kirjan luettuani. Etukäteen taiteilijan töihin ja elämäkertaan perehtyneenä näyttelystä saa paljon vaikutelmia ja pohdittavaa edellyttäen teosten olevan puhuttelevia. Toinen yhtä hauska tapa nauttia taideteoksista on kävellä taidenäyttelyyn tuntematta taiteilijaa, yllättyä ja hurmioitua. Näyttelyn nähtyäni päätin rajata aiheeni Modiglianin naissuhteisiin.

Naisethan rakastuvat renttuihin! 22-vuotiaana Pariisiin muuttaneelle Modiglianille kaupunki oli helvetti ja haave paratiisista. Montparnassen ja Montmartren kortteleissa ja kahviloissa kasvoiltaan kauniin, mustakiharatukkaisen ja liioitellun elegantisti, jopa dandymäisesti pukeutuvan miehen oli helppo saada naisseuraa. Boheemi elämäntapa ei ole ainoa selittävä tekijä naisten ihastumisessa taiteilijoihin, houkutteleva lisä kylläkin samoin kuin taiteilijaelämän lumo. Hoivaaja ja narsisti kohtaavat, Modiglianiin ihastuneista naisista kirjassa on lukuisia tarinoita:

Simone Thiroux ”Canadienne” tuli lyhyestä suhteesta raskaaksi. Asiasta kuultuaan Amadeo lopetti suhteen eikä tunnustanut lasta omakseen. Muun seurueen nyrpistäessä nenää Modiglianin röystäillessä Alice Pirnistä, ”Kikistä” se oli hauskaa ja sai hänet estottomasti nauramaan. Kiki oli ilotyttö, rakastajatar ja malli. Hän ei käyttänyt mitään pukunsa alla herättääkseen näin huomiota. Valokuvat todistavat taiteilijoiden yhteisistä maalaussessioista ja illanistujaisista naisten olevan alastomia.

Taiteilijapiireissä liikkuva Max Jacob oli kutsunut Modiglianin illalliselle keskustellakseen hänen kanssaan filosofiasta ja kubismista, mutta joutui nopeasti toteamaan: ”Sinua kiinnostavat enemmän nuo kanat kuin filosofia, mutta taiteilijaa sinusta ei tule koskaan.” Tästä suuttuneena Amadeo löi nyrkin pöytään rikkoen viinipullon huutaen, ettei kirotulla Ranskan juutalaisella ole oikeutta loukata häntä.

Modigliani ei tiennyt aina edes rakastajattariensa nimiä. Yhtä kutsuttiin Rosalieksi, joka nähdessään Modiglianin nukkuvan katuojassa toi hänet kapakkaansa selviämään. Taiteilija maksoi ruoasta piirroksillaan, joita Rosalie, jonka nimi selvisi myöhemmin Rosalia Tobiaksi, ei osannut arvostaa ja laittoi ne kellariinsa.

Rosalien bistrossa Modigliani tutustui englantilaiseen Nina Hamnettiin. Astuttuaan ovesta sisään hän käveli suoraan Ninan pöydän luo myydäkseen piirroksiaan viinin tilaamista varten. Oletettavasti heilläkin oli suhde.

Elvira, ”la Quique” oli malli, joka kanssa Modiglianilla oli lyhyt, kiihkeä ja huumaava suhde. Hän maalasi Elvirasta kaksi taulua: toisessa nainen on pukeutuneena, toisessa alastomana paita sylissään.

Englantilainen Beatrice Hastings oli ensimmäinen nainen, joka haastaa Modigliania myös älyllisesti. Tuntiessaan taiteilijassa seksuaalista vetovoimaa sairaudesta, huonoista hermoista ja huumeista huolimatta hän vangitsi Modiglianin vaikutuspiiriinsä. Itsenäinen ja varma Hastings kuvailee Modigliania seuraavasti: ”Vaikea luonne, sekä sika että helmi.” Esiintyessään yhdessä julkisilla paikoilla Amedeo kulki silloin tällöin ilman vaatteita ja Beatrice pukeutui kuningas Ludvig XV:n paimentytöksi. Alkoholi ja huume yhdistivät heitä ja suhde oli väkivaltainen. Amedeo saattoi heilua revolveri kädessään. Kun Beatrice lupautui malliksi toiselle taiteilijalle, Modigliani ilmoitti: ”Kun nainen on mallina taiteilijalle, hän antautuu sukupuoliyhteyteen.”

Rakkaus. Vuonna 1917 helmikuussa 33-vuotias Amadeo tutustuu elämänsä naiseen, 19-vuotiaaseen taiteellisesti lahjakkaaseen, Jeanne Hébuterneen. Syynä ei ole naisellinen kauneus, vaan illuusio kodista ja kiinteästä suhteesta. Jeanne löytää Amedeossa rakastajan, aviopuolison, isän ja ehkä myös pojan. Tärkeintä on läheisyys. Nuoren ikänsä takia Jeannen vanhemmat haluavat tämän yöpyvän vanhempiensa kodissa. Amedeolla on nyt Pariisissa ensimmäistä kertaa koti. Hän pidättäytyy juomisesta ja epäsäännöllisestä elämästä. Hän löytää myös tavan maalata; hänet identifioidaan maalariksi. Hän tekee paljon maalauksia, joihin hän on itse tyytyväinen, myös taidekauppiaat pitävät niistä. Sota loppuu 11.11.1918 ja heidän lapsensa syntyy 29.11. Amedeo on niin onnellinen lähtiessään sairaalasta, että unohtaa mennä poliisiasemalle tekemään syntymätodistusta ja poikkeaa bistroon ja edelleen kavereiden kanssa juhlimaan. Täten tämäkin lapsi jää vaille hänen tunnustamistaan. Hän maalaa parikymmentä Jeannen muotokuvaa, ei yhtään alastonkuvaa. Hänen mielestään läheisimmistä ei saa eikä voi maalata alastonkuvia. Heidän suhteensa on jo muuttunut, Amedeo pitää Jeannea vain perinteisenä vaimona. Amedeon terveys romahtaa 24.6.1919. Hän kohtelee huonosti Jeannea, huutaa ja on juovuksissa jatkuvasti riitaisa. Hän karkottaa käyttäytymisellään viimeisetkin tuttavat jääden istumaan ravintolaillan päätteeksi yksin puistonpenkille, josta ohikulkeva prostituoitu löytää hänet ja saa rauhoitettua lähettääkseen likaisen ja korkeassa kuumeessa olevan taiteilijan kotiin. Jeanne on raskaana yhdeksännellä kuulla. Amedeo viedään seuraavana aamuna sairaalaan, jossa hän kuolee 25.1. Jeanne heittäytyy 26.1. viidennen kerroksen ikkunasta kuolemaan.

Äiti. Modiglianin elämän tärkein nainen oli Eugenia Garsin, joka edusti juutalaisuuden vapaamielisempää haaraa kuin ankara isä. Äiti huolehti pyyteettömästi ja kaikin tavoin Amedeon terveydestä ja koulutuksesta. Heikoimpina hetkinään Amadeo kaipasi eniten äitiään.

Augias Modiglianin taiteesta. Modigliani ilmaisee maalauksillaan psykologista ja fyysistä yhteyttä malliinsa. Taiteilijan suhde malliin saa aikaan viettelytilanteen katseen avulla. Maalaaminen on fyysistä toimintaa ollen lähellä lihallista omistamista. Augias vertaa Modiglianin alastonkuvia belgialaisen Paul Delvauxin töihin: Delvaux maalasi riisuutuvia naisia, Modigliani alastomia, toisin sanoen he maalasivat erilaisen fyysisen ja psyykkisen todellisuuden. Naishahmot ovat sensuelleja, sillä taiteilija siirtää tunteensa mallin kaariin ja rytmiin kuvaten täten luonnollista sensuaalisuutta. Modiglianin maalauksissa tausta on lähes yksivärinen ilman sisustuksellisia elementtejä, tärkeintä on naisvartalo. Modigliani osasi esittää naisen alastomuuden alastomuudessaan.

Tarja P.