Kirjailija Gabriele D’Annunzio (1863 – 1938) esitti kirjallisissa teoksissaan syntymäseutuaan, Abruzzon maakuntaa, sangen ristiriitaisesti. Yhtäältä ja ennen kaikkea yläluokkalaisille kaupunkilaisille hän maalasi maakunnasta kuvan kauhujen ja ihmisten kärsimysten tyyssijana; toisaalta hän eräissä teoksissaan toi ilmi vilpittömän ja kestävän rakkautensa aluetta kohtaan.
Viimeiseen kategoriaan kuuluu myös runo “I pastori” (“Lammaspaimenet”) vuodelta 1903. Centro nazionale degli studi dannunziani toimitti antologian, jossa julkaistiin tämän runon käännös eri kielille. Italian kulttuuri-instituutti Helsingissä pyysi minulta sen suomennosta antologiaan, ja tässä se on:
“Lammaspaimenet”
Syyskuu, mennään. Aika on muuttaa.
Minun paimeneni Abruzzon mailla
jättävät tanhuat ja kohti rantaa käyvät:
he laskeutuvat Adrianmerelle
villille, kuin vuorilla laitumet, vihreälle.
Pitkään ovat he juoneet lähteistä
vuorten, jotta synnyinmaan vesi
matkalaisten sydämiä lohduttaisi,
jotta jano kauas kaikkoaisi.
Uudet sauvat on tehty pähkinäpuusta.
Tasangolla he karjapolkua käyvät
(joka ruohoisena poimuilee kuin hiljainen joki)
ja ammoisia jälkiä seuraavat.
Minkä huudon se heistä päästää,
joka ensin katsoo merta väreilevää.
Pitkin rantaa kulkee eläinlauma;
ilma on liikkumaton.
Aurinko kultaa elävän villan,
kuin hiekkaa sen väri on.
Suloista on laineiden liplatus, sorkkien kopsutus…
Miksen ole kanssa mä paimenten?
Käännös Marja Härmänmaa (2018)
Aluperäinen, italiankielinen versio löytyy muun muassa tämän linkin takaa YouTubesta Gino Caiafan lausumana: Gabriele D\’Annunzio: “I pastori” (1903)
Ks. myös suomennokseni D’Annunzion esikoisnovellista “Neitseellinen maa” (1882) https://marjaharmanmaa.com/kauppa/dannunzio-terra-vergine-1882/
