Gabriele D’Annunzion esikoisromaani Il Piacere (1889): pikainen katsaus erääseen kirjallisuuden klassikkoon

”Vuosi hiipui sangen suloisesti. Uudenvuoden aurinko levitti Rooman taivaalle ihmeellistä lämpöä: hentoa, pehmeää, kultaista, lähes tulkoon keväistä. Kadut olivat tulvillaan ihmisiä kuin toukokuisina sunnuntaipäivinä. Piazza Barberinilla ja piazza di Spagnalla lukuisat vaunut kulkivat kiivasta tahtia eteenpäin, ja kahden aukion jatkuva meteli nousi Espanjalaisia portaita pitkin via Sistinalle saapuen lopulta vaimenneena Zuccarin palatsiin.”

Näillä legendaarisilla sanoilla alkaa D’Annunzion esikoisromaani Il Piacere, jota olen tällä hetkellä suomentamassa työnimellä ”Nautinto”. Kirjallisuuden klassikoihin lukeutuva Il Piacere tarjoaa loistavan kuvauksen 1800-luvun lopun murroksesta, jolloin Italiasta kehkeytyi moderni teollisuusvaltio ja yhteiskunnan vanhat valtarakennelmat murtuivat porvariston ja rahan mahdin syrjäyttäessä aristokratian ja sivistyksen arvostuksen. Kiehtovaa analyysiaan D’Annunzio höystää ajalle leimallisilla aatevirtauksilla, paikkojen ja miljöiden yksityiskohtaisella kuvauksella sekä henkilöhahmojensa psyykeen syvällisellä pohdinnalla. Käännöksen edetessä julkaisen tällä sivustolla romaanin runsaaseen tematiikkaan liittyviä ilmaisia blogeja sekä maksullisia artikkeleita.


Gabriele D’Annunzio (1863–1938) oli eräs yhdistyneen Italian merkittävimpiä kirjailijoita, jonka laaja tuotanto kattaa lukuisia romaaneja, satoja novelleja, runoja, teatterinäytelmiä, lehtiartikkeleita sekä poliittisia kirjoituksia. Vaikka D’Annunzion nimi ei ehkä sano mitään nykyajan lukevalle yleisölle, oli hän omana aikanaan tunnettu henkilö läntisen maailman kulttuuripiireissä. D’Annunzion teoksia on käännetty monille kielille[i] – myös suomeksi[ii] – ja hänen teatterinäytelmiään esitetty Euroopan metropoleissa – myös Helsingissä. Kirjallisen toiminnan lisäksi poliittinen ja aatehistoria muistavat D’Annunzion ensimmäisen maailmansodan sankarina, Fiumen tasavallan perustajana sekä italialaisen fasismin edeltäjänä, mitä tulee erityisesti fasismin ideologiaan ja poliittiseen retoriikkaan.[iii]

D’Annunzio julkaisi ensimmäisen romaaninsa Il Piacere vuonna 1889. Kuten hänen muutkin romaaninsa, myös Il Piacere on monessa suhteessa omaelämäkerrallinen teos, jossa kirjailija kuvaa omaa aikaansa ja erityisesti Italian pääkaupunkia Roomaa omien kokemuksiensa perusteella. Neljän vuoden ajan (1884–1888) D’Annunzio työskenteli Roomassa sanomalehti La Tribunan palveluksessa tehtävänään kirjoittaa artikkeleita kaupungin ajankohtaisista tapahtumista – mitä tulee sekä poliittiseen, kulttuuriseen, taide- että yläluokan seurapiirielämään. Näin syrjäisen Abruzzon maakunnasta kotoisin oleva maalaispoika[iv] tutustui Rooman aristokraattien huvin täyttämään joutilaaseen elämään vastasyntyneen Italian kuningaskunnan pääkaupungissa.[v] Lisäksi kirjailijan omat sensuellit seikkailut tarjosivat otollista materiaalia romaanille, joka monessa suhteessa valottaa mitä kiehtovimmalla tavalla 1800-luvun lopun dekadentistista ilmapiiriä.

Il Piacere merkitsi radikaalia muutosta Italian kirjallisuuden pitkässä ja maineikkaassa historiassa. D’Annunzio ei tyytynyt maan omiin kirjallisiin vaikutteisiin, vaan suuntasi katseensa Alppien pohjoispuolelle, erityisesti Ranskaan, ja siellä vaikuttaviin uusiin virtauksiin. Hän oli täten yksi ensimmäisistä – ellei ensimmäinen – italialaisista kirjailijoista, jotka kansainvälistivät maan kirjallisuuden, ”eurooppalaistivat” sen, kuten Italiassa jo sen ajan kriitikot asian ilmaisivat. Ottaen mallia muun muassa ranskalaisilta symbolisteilta ja dekadentisteilta D’Annunzio hylkäsi vaatimattomien maalaisten ja maaseudun raskaan elämän naturalistisen kuvauksen, joka oli ollut Italiassa 1800-luvun puolessa välissä vallassa olleen verismin (realismin) kantava ajatus. Vuosisadan perinteestä poiketen D’Annunzio ei myöskään pyri romaaneissaan kertomaan tarinaa seuraamalla tapahtumia niiden kronologisessa järjestyksessä. Ylipäätään D’Annunzion romaaneissa on hyvin vähän kerronnallisia jaksoja, eikä liioin Il Piaceressakaan käytännöllisesti katsoen tapahdu juurikaan mitään. Sen sijaan kirjailija antaa runsaasti tilaa ympäristön kuvaukselle, jossa hän käyttää sekä koko rikasta sanavarastoaan että taitoaan luoda pysäyttäviä metaforia ja jonka tarkoituksena on viime kädessä heijastaa henkilöiden mielialoja, heidän tunteitaan ja reaktioitaan.[vi]


Palazzo Barberini (n. 1630-luku), Rooma. Photo: Jean-Pierre Dalbéra, CC BY 2.0

Kääntäessään selkänsä verismille D’Annunzio luopui köyhien maalaisten kuvauksesta keskittyen analysoimaan aristokratiaa, jonka rappio onkin hänen koko romaanituotantonsa yksi pääteema ja selittävä tekijä hänen yhteiskuntafilosofialleen. Il Piaceren päähenkilö kreivi Andrea Sperelli, jossa useat tutkijat ovat tunnistaneet D’Annunzion itsensä, on nuori aristokraattinen intellektuelli, keskinkertainen taiteilija ja tyhjäntoimittaja. Hän on tyypillinen kirjallisen dekadentismin ”antisankari”, egoistinen esteetikko, joka on omistanut merkityksettömän elämänsä maallisille nautinnoille – mistä siis romaanin nimi juontuu.[i] Sperelli muistuttaa monessa suhteessa Des Esseintesiä, pääsankaria Joris-Karl Huysmansin (1848 – 1907) dekadentistisen kirjallisuuden kuuluisimmassa romaanissa À rebours (1884; Vastahankaan), josta D’Annunzio eittämättä sai vaikutteita.


Dante Gabriel Rossetti: ”Proserpine” (1874)

Il Piacere on ensimmäinen romaani niin kutsutusta ”I romanzi della rosa” -trilogiasta. ”Ruusun romaanit” käsittelevät rakkautta, ja myös Il Piaceren pääteema onkin Sperellin rakkaustarina kahden naisen, Elena Mutin ja Maria Ferresin kanssa. Nämä kaksi naista edustavat kirjalliselle dekadentismille tyypillistä dualistista naiskäsitystä, jonka kehittäjäski nimetään ranskalainen runoilija Charles Baudelaire (1821 – 1867). Nainen oli yhtäältä suloinen ja viaton enkeli, kuten Maria D’Annunzion romaanissa, ja toisaalta miehen tuhoava sfinksi ja hänet kuoliaaksi imevä vampyyri, kuten julma seurapiirikaunotar Elena. Romaanin alku on omistettu Sperellin ja Elenan välisen suhteen kuvaukselle. Leskeksi jäänyt ja taloutensa ylenpalttisella tuhlaamisella romuttanut Elena menee kuitenkin pian naimisiin englantilaisen aatelismiehen kanssa ja hylkää nuoren roomalaisen rakastajansa. Surun ja mustasukkaisuuden murtama Sperelli löytää tunteilleen uuden kohteen, naimisissa olevan Marian, mutta lohduttautuu lisäksi erinäisten muiden roomattarien ja Roomassa asuvien ulkomaisten naisten parissa. Romaanin päätteeksi Marian mies tekee taloudellisen vararikon. Sen sijaan Sperellin kohtalo sekä hänen ja Marian välisen suhteen kehittyminen jäävät vaille ratkaisua.


Seurapiirielämän tapahtumien ja romanttisten kohtausten lisäksi teoksesta löytyy mielenkiintoinen kuvaus kaksintaistelusta, jossa Sperelli haavoittuu vakavasti ja jolla on merkittävä, vaikkakin lyhytkestoinen vaikutus hänen persoonallisuuteensa; muita mainittavia episodeja ei romaanissa juurikaan ole. Il Piacere oli kuitenkin ilmestyessään välitön myyntimenestys, joka suoraan sanoen revittiin ulos kirjakaupoista; eikä syyttä. D’Annunzio oli nimittäin oivaltanut uuden maailman kaupallisuuden logiikan, ja sanataiteen mestarin lisäksi hänestä oli kehkeytynyt erinomainen myyntimies. Markkinoidakseen ensimmäistä runoteostaan Primo vere (1879; kevään alku) kymmenisen vuotta enne Il Piaceren ilmestymistä hän oli sanomalehdessä julkaissut uutisen omasta tapaturmaisesta kuolemastaan. Esikoisromaanin mainonta jäi tosin maltillisemmaksi, vaan teoksen sisältö oli varma tae sen kaupallisesta menestyksestä. Nimittäin kuvaukset Rooman aateliston ylenpalttisesta elämästä ja heidän, tavallisen kansan saavuttamattomissa olevista miljöistään tyydyttivät lukevan porvariston, erityisesti näinä aikoina alati kasvavan naislukijakunnan uteliaisuutta. Tämän naistenmiehenä kunnostautunut D’Annunzio hyvin tunsi ja sitä hän myös estotta hyödynsi ainutlaatuisella kirjallisella urallaan.

Marja Härmänmaa

LISÄLUKEMISTA:

  • Il Piacereen liittyy artikkeli Rooman kuvauksesta, ”DEKADENTISTINEN ROOMA – Rooma Gabriele D’Annunzion romaanissa Il Piacere”, joka on myynnissä tällä sivustolla hintaan 9,90 €.
  • Katso myös ilmainen blogi D’Annunzio poliittisesta toiminnasta ”Runoilija poliitikkona: D’Annunzio, Fiumen tasavalta ja populismin alkujuuret”

[i] Il Piacere on muun muassa käännetty englanniksi nimellä The Child of Pleasure.

[ii] Vuonna 1916 ilmestyi Jalmar Hahlin suomennos Kuoleman riemuvoitto D’Annunzion romaanista Il Trionfo della morte (1894). Kyseessä on toistaiseksi D’Annunzion teoksien ainoa suomennos.

[iii] Olen kirjoittanut tästä blogin ” Runoilija Poliitikkona: D’Annunzio, Fiumen Tasavalta Ja Populismin Alkujuuret”. Blogi on julkaistu tammikuussa 2021 FAM:in (Finnish Association for Avantgarde and Modernism) verkkosivuilla, josta se on välitetty myös minun sivustolleni.

[iv] D’Annunzio oli syntynyt pienessä Pescaran kaupungissa, Abruzzon maakunnassa keskiluokkaiseen perheeseen.

[v] Italian kuningaskunta oli perustettu vuonna 1861 ja Roomasta tuli sen pääkaupunki vuonna 1871, vajaa 20 vuotta ennen romaanin julkaisemista.

[vi] D’Annunzion laaja sanavarasto käsittää yli 40 000 sanaa ollen yli kolme kertaa laajempi kuin Italian kielen isän, Danten, sanasto. D’Annunzio myös keksi itse monia termejä, jotka ovat edelleen käytössä italian kielessä, kuten esimerkiksi ”tramezzino”, kolmioleipä; iskulauseita, ”A noi!” (meille) ja tuotemerkkejä, kuten kuuluisan tavaratalon nimen, La Rinascente.

[vii] ”Piacere” tarkoittaa kirjaimellisesti suomeksi ”nautintoa”.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top