Suomennettu otsikolla Tällainenko on ihminen
Kirjoittanut: RN
Primo Levi on Torinossa, Piemonten maakunnassa, 31. heinäkuuta 1919 syntynyt juutalainen kemisti, kirjailija ja Auschwitzin keskitysleiriltä selvinnyt mies. Hän kuoli tehden itsemurhan 11. toukokuuta 1987, joskin jotkut uskovat, että kuolema ei ollut tahallinen.
Levillä oli kemian tutkinto Torinon yliopistosta. Kirjoittaessaan ensimmäisiä kirjojaan hänellä ei ollut kokemusta kirjoittamisesta eikä niinkään erityistä kielellistä lahjakkuutta. Myöhemmin kirjan Se questo è un uomo julkaissut Einaudi kieltäytyi aluksi kirjan kustantamisesta, koska sodan muistot olivat liian tuoreita, eikä Levi ollut kokenut saatikka tunnettu kirjailijana.
Myöhemmin kirjaa on myös käännetty monille kielille ja se on tärkeä teos nuoremmille sukupolville, jotka eivät tiedä sodan ja juutalaisvainojen tuhoisista vaikutuksista. Primo Levi itse oli tarkka kirjan käännettyjen versioiden, erityisesti saksankielisen version, paikkansapitävyydestä. Levi vaati, ettei sanaakaan saanut muuttaa ja että hänen olisi nähtävä käännökset ennen julkaisua.
Primo Levin tuotantoon kuuluu enimmäkseen muistelmia, novelleja, runoja ja esseitä. Se questo è un uomo on muistelma hänen kiinniotostaan ja vuoden kestäneestä olostaan keskitysleirillä, ennen leirin vapauttamista. 650:stä Italian juutalaisesta, jotka lähetettiin Levin kanssa keskitysleirille, hän on yksi kahdestakymmenestä selvinneestä. Levi oli mukana sodanaikaisessa Italian vastarintaliikkeessä ja joutui sen vuoksi kiinniotetuksi ja leirille. Kirjan muistelmat ovat kaikki todellisia tapahtuneita asioita, joita nuori mies koki. Sen vuoksi kirja pysäyttää ja koskettaa.
La tregua (suom. Aselepo) on jatko-osa, jossa Primo Levi kertoo hänen matkastaan takaisin Italiaan Auschwitzin leiriltä vapauduttuaan. Tämäkään matka ei ollut helppo: Euroopassa tilanne oli kaoottinen pitkän sodan ja suurien pakolaismäärien takia, eivätkä kuljetusyhteydet toimineet.
Mielestäni romaani Se questo è un uomo on ajatuksia herättävä, karu ja myös äärettömän mielenkiintoinen kirja. Levi osaa kirjoittaa sillä tavalla, että lukijana minusta tuntui kuin hän kertoisi tarinaa juuri minulle. Vaikka vieläkin italian kielellä lukeminen on paikoin vaikean tuntuista, tuntui hienolta, kun välillä huomasin täysin uppoutuvani Levin kertomukseen. Kerronta on hyvin yksityiskohtaista ja arkista, eikä sitä ole väritetty ylimääräisellä draamalla. Surullinen aihe ja täysi epäinhimillisyys puhuvat puolestaan. Kirjan alkupuolella Levi muun muassa pohtii, milloin saa keittoa nälkään, miten keittoa voi syödä ilman lusikkaa ja mistä voisi saada lusikan. Elämä keskitysleirillä on raadollista raatamista ja kuoleman odottamista eikä siellä täyty edes elämän perusedellytykset.
Kirjan loppuun on liitetty täydennysosa, joka on alun perin tehty vuonna 1979 julkaistuun koululaispainokseen. Se sisältää kysymyksiä, joita Levi oli saanut kirjan lukeneilta opiskelijoilta. Kuitenkin Levi oli päättänyt liittää kysymysosion myös lukemaani painokseen, koska myös aikuisilta on tullut samankaltaisia kysymyksiä. Mielestäni tämä osa oli todella mielenkiintoinen. Levi muun muassa kertoo paluustaan keskitysleirille muistojuhlaan vuonna 1965 ja tuntemuksistaan hyvin henkilökohtaisesti. Myös lisäosan avulla kirja tuli lähemmäs lukijaa ja loi vastavuoroisuutta. Kirja on herättänyt lukijoilla kysymyksiä, joihin lopussa saa vastauksen Leviltä itseltään.
RN
