elokuva

Fiume tai kuolema  – tai kuinka perustaa oma tasavalta

Ensimmäinen maailmansota päättyi virallisesti 11. marraskuuta 1918 klo 11.00, kun Saksa ja ympärysvaltojen edustajat allekirjoittivat aseleposopimuksen Compiègnen metsässä Ranskassa – näin siis yhden teorian mukaan. Toisen näkemyksen perusteella rauha saavutettiin vasta Versailles’n rauhansopimuksen astuttua voimaan 10. tammikuuta 1920. Oli miten tahansa, Euroopan lopullinen rauhoittuminen ja rajojen uudelleenpiirtäminen oli monimutkainen ja -ulotteinen prosessi. Tähän prosessiin kuului […]

Fiume tai kuolema  – tai kuinka perustaa oma tasavalta Read More »

Paola Cortellesin elokuva *C’è ancora domani* (2023)– *Ainahan on huominen*, eli kuinka italialainen nainen vapautui hellan ja nyrkin välistä

Marraskuussa vuonna 2023, kaksi päivää ennen Kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi Italian senaatin puhemies Ignazio La Russa (1947 -) Italian veljet -puolueesta määräsi senaatin istuntosalissa esitettäväksi elokuvan. Tapaus oli erittäin poikkeuksellinen, sillä senaatissa ei juurikaan katsella elokuvia – ei Italian senaatissa eikä Suomen eduskunnassa. Kyseinen elokuva on Paola Cortellesin Ainahan on huominen (2023), josta

Paola Cortellesin elokuva *C’è ancora domani* (2023)– *Ainahan on huominen*, eli kuinka italialainen nainen vapautui hellan ja nyrkin välistä Read More »

Gli uomini, che mascalzoni! (Mitä lurjuksia miehet ovatkaan! 1932) – muuan “fasistinen” komedia

Fasistisen hallinnon aikana Camerini ohjasi myös yhden propagandaelokuvan Il grande appello (Suuri kutsunta, 1936), mutta sodan jälkeen hän keskittyi ennen kaikkea romanttisiin komedioihin, melodraamoihin ja seikkailuelokuviin. Historia kuitenkin muistaa hänet ennen kaikkea eräästä hänen varhaisesta komediastaan, Gli uomini, che mascalzoni!, suomennettuna esimerkiksi “mitä lurjuksia miehet ovatkaan!”. Gli uomini che mascalzoni! oli yksi niin sanotuista “valkoisten

Gli uomini, che mascalzoni! (Mitä lurjuksia miehet ovatkaan! 1932) – muuan “fasistinen” komedia Read More »

Pasolinin raivo ja *Sodoman 120 päivää* (1975)

Pier Paolo Pasolini (1922 – 1975) oli monipuolinen italialainen taiteilija, kirjailija, runoilija ja elokuvaohjaaja. Historia muistaa hänet myös filosofina, kriitikkona, toimittajana, poliittisena kannanottajana ja epäilemättä yhtenä 1900-luvun merkittävänä intellektuellina. Mutta Pasolini oli myös ristiriitainen hahmo, joka järkytti yhteiskuntaa radikaaleilla aatteillaan, muun muassa myöntämällä avoimesti olevansa homoseksuaali paljon ennen Pride-liikkeen perustamista, seksiskandaaleillaan ja seksuaalisesti skandaalimaisilla taideteoksillaan,

Pasolinin raivo ja *Sodoman 120 päivää* (1975) Read More »

Mark Cousinsin dokumenttielokuva fasismista:

“The March on Rome” (Marssi Roomaan, 2022) Lokakuussa 1922 Benito Mussolini (1883–1945) järjesti niin kutsutun italialaisten fasistien Rooman marssin, ”Marcia su Roma”. Tässä valtaisassa mielen- ja voiman ilmaisussa Mussolini kumppaneineen toi Roomaan kymmeniätuhansia fasisteja eri puolilta Italiaa tarkoituksenaan osoittaa edellisenä vuonna 1921 perustetun kansallisen fasistipuolueen (Partito nazionale fascista, PNF) voima ja mahti sekä kaapata valta

Mark Cousinsin dokumenttielokuva fasismista: Read More »

NOSTALGIA (2022) – Mario Martonen nostalginen kuvaus Napolista

Elämän jonkun verran kuluttama mies saapuu lentokoneella, keskustellen arabiaksi lentoemännän kanssa, jokseenkin rähjäiseen kaupunkiin. Aika pian katsojalle vahvistuu, että kyseinen kaupunki on Napoli; myöhemmin selviää, että mies on napolilainen ja palaamassa vuosikymmenten jälkeen kotiin Kairosta. Etelä-Italiassa sijaitsevan antiikkisen Napolin historia on alkanut ennen ajanlaskumme alkua, ja se on myös entinen Molempain Sisiliain kuningaskunnan loistelias pääkaupunki.

NOSTALGIA (2022) – Mario Martonen nostalginen kuvaus Napolista Read More »

”Fortunata” – Sergio Castellitton elokuva taistelusta ja toivosta

Kirjoittanut: Marja Härmänmaa Sergio Castellitto (s. 1953) aloitti uransa 1980-luvulla teatterissa ja elokuvissa näyttelijänä siirtyen 1990-luvulla myös ohjaajaksi. ”Fortunata” (2017) on hänen kuudes pitkä elokuvansa, jonka käsikirjoitus on Castellitton vaimon, Margaret Mazzantinon käsialaa. Fortunata, jonka nimi suomeksi olisi ”onnekas”, on kaikkea muuta kuin mitä nimi antaa ymmärtää. Hän on Rooman laitakaupungilla elävä nainen, joka on

”Fortunata” – Sergio Castellitton elokuva taistelusta ja toivosta Read More »

Jonas Carpignanon kaksituntinen elokuva \”A Ciambra\” ei toimi

Kirjoittanut: Marja Härmänmaa Carpignano (s. 1984) on syntynyt New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Carpignanon isä on italialainen ja äiti afroamerikkalainen, ja hän on viettänyt lapsuutensa New Yorkissa ja Roomassa. Perhetausta selittänee kiinnostuksen siirtolaisuutta ja etnisiä vähemmistöjä kohtaan. Carpignano on käsitellyt afrikkalaisia siirtolaisia ensimmäisessä pitkässä elokuvassaan, ”Mediterranea” (2015). Hänen toinen pitkä elokuvansa, ”A Ciambra” (2017) taas on kuvaus

Jonas Carpignanon kaksituntinen elokuva \”A Ciambra\” ei toimi Read More »

Di Costanzon “L’Intrusa” (tunkeilija) – elokuva kurjuudesta ja ylevistä valinnoista

Kirjoittanut: Marja Härmänmaa Rakkautta ja anarkiaa –elokuvafestivaali esittää muhkean valikoiman italialaisia elokuvia. Yhteisenä nimittäjänä niillä on vähäosaisten elämän tutkiskelu. Leonardo di Costanzon L’Intrusa (2017, tunkeilija) on koruton kuvaus Napolin laitakaupungin ongelmista järjestäytyneen rikollisuuden, Camorran, varjossa. Di Costanzo on syntynyt vuonna 1958 Napolinlahdella Ischiassa, eli alueen synkeä todellisuus on hänelle tuttu. Hän aloitti elokuvauransa 1980-luvulla Ranskassa.

Di Costanzon “L’Intrusa” (tunkeilija) – elokuva kurjuudesta ja ylevistä valinnoista Read More »

Scroll to Top