Teatteri-ilmaisun vallankumouksellinen uudistaja Carlo Goldoni

Kirjoittanut: Tarja P.

Venetsialainen Carlo Goldoni (1707-1793) uudisti näytelmäkirjallisuutta. Hän kirjoitti näyttelijöille valmiit vuorosanat säilyttäen näytelmissään kuitenkin joitakin commedia dell’arten suosituimpia tyyppihahmoja – vaikkakin ilman naamioita. Goldoni pyrki pois koukeroisen raskaasta kielestä suosien kansanteatterille ominaista nopeaa ja iskevää ilmaisua. Ensimmäiset teatterikappaleensa hän kirjoitti venetsialaisen teatteriseurueen runoilijana jo 1730-luvulla, mutta vuosisadan puolivälissä hänestä tuli täysipäiväinen kirjailija ja teatterin uudistaja. Elämänsä aikana Goldoni kirjoitti yli 160 näytelmää ja oopperalibrettoa; parhaimmat näytelmänsä hänen sanotaan kirjoittaneen Venetsian murteella. 30 viimeistä vuottaan Goldoni asui Pariisissa toimien siellä Comédie italienne –teatterin johtajana kirjoittaen myös ranskaksi. Kymmenkunta näytelmää on käännetty suomeksikin.

Goldonin oopperalibretot ovat koomiselle opera buffa –oopperalle kirjoitettuja, viihdyttäviä, hänen näytelmiensä kaltaisia ilotteluja. Goldonin teksteihin useat säveltäjät ovat säveltäneet musiikin. Säveltäjistä tunnetuimpia ovat Haydn, Salieri ja Mozart. Oopperoita on parikymmentä, joista osasta on sekä näytelmä- että oopperaversio.

Useimmiten keskiluokkaiseen porvarismiljööseen sijoittuvat näytelmät ovat näennäistä pinnallisuutta kuvaavissa, idyllisissä tilannekomiikan kohtauksissa ironisia, mikä syventää näytelmien sisältöä.  Tästä huolimatta näytelmien ilmapiiri on sympaattinen, kepeä ja optimistinen vailla paatosta. Juonta tärkeämmäksi elementiksi nousevat dialogit ja elävästä elämästä otetut henkilöhahmot. Goldoni istuskeli kahviloissa havainnoimassa ihmisiä ja etsimässä uusia roolihahmoja näytelmiinsä. ”La bottega del caffè” –näytelmän (Kahvila, 1750) keskustelut tapahtuvat kahvilan ympärillä. Dialogit ovat tavallisten ihmisten yksinkertaista ja luonnollista kommunikointia arkipäivän asioista.

Goldoni oli yhteiskuntakriittinen Venetsian yläporvaristoa edustavasta perhetaustastaan huolimatta. Hän kuvaa ”La Locandiera” –näytelmässään (Majatalon emäntä, 1753) säätyeroja ja pilkkaa aatelisten naurettavaa kerskailua. Mirandolinan ympärillä pyörivien ihailijoiden kilpakosinta tuo näytelmään sukupuolten välisen tasa-arvon teeman. Mirandolina ovelana, viisaana ja voimakkaana naisena nauttii suosiostaan miesten keskuudessa ja hallitsee tilannetta.

Goldonin näytelmien syvällisempää puolta edustavat niiden kasvatuksellinen luonne sekä moraalisten ja sosiaalisten hyveiden läsnäolo. Silti komedian on hänen mielestään jäljiteltävä elämää, johon kuuluu nauru, sanojen taitava käyttö, ovelat päähänpistot ja vitsikkyys. Ennakoiden jo 1800-luvun realismia hänelle tärkeää oli järjen ja todellisuuden läsnäolo ilman nymfejä ja mytologiaa.

 

Tarja P.

Commedia dell’arte – Italian ylpeys ja teatterin uusi herääminen

Kirjoittanut: MB

Antiikin kukoistuksen jälkeen teatteri taidemuotona ja monipuolisena ilmaisun keinona sai väistyä syrjään hyvinkin pitkäksi aikaa kirjallisuuden ja runouden tieltä. Teatterin kohtalo kuitenkin muuttui pysyvästi 1500-luvulla, jolloin Italiassa kehitettiin aivan uusi, improvisaatioteatterin muoto, commedia dell’arte. Tämän teatterilajin nimen sana arte eli taide viittaa ”ammattilaisten teatteriin”, ja siksi sitä pidetäänkin ammattiteatterin ensimmäisenä muotona. Teatterimuotoa esittivät ympäri maata kiertävät teatteriseurueet, le compagnie, pienillä estradeilla ja lavoilla sekä toreilla ja karnevaaleissa. Sen suureen suosioon vaikutti suureksi osaksi juuri se, että teatteri tuotiin lähelle kansaa ja kaikille helposti ymmärrettäväksi. Commedia dell’arte oli osaksi hyvin uudistusmielinen ilmiö; esityksissä esiintyi ensimmäistä kertaa teatterin historiassa naisia, ja näyttelijäntyö sai uusia ulottuvuuksia ja haasteita improvisaation ansiosta. Vaikka tätä teatterilajia ei oikeastaan enää vakavassa mielessä estradeilla kohtaa, on sillä ollut vaikutusta esimerkiksi komedioihin, nukketeatteriin ja pantomiimiin. Italiassa perinne elää nykypäivänä esimerkiksi amatöörinäyttelijöiden esittämänä karvevaaleissa ja juhlissa.

Commedia dell’arten ainutlaatuisuus perustuu siihen, että sen juoni on käsikirjoitettu, mutta repliikit ja liike jäävät näyttelijöiden improvisoitavaksi ja tulkittavaksi. Näitä näytelmäkäsikirjoituksia kutsutaan nimellä canovaccio. Näyttelijöiden tuli omata rikas mielikuvitus, sillä esityksen pääpaino oli heissä ja sen onnistuneisuus riippui heidän keksimistään sketseistä, joita kutsutaan nimellä lazzi. Näyttelytyyli oli jopa koomisen dramaattista ja fyysisesti hyvin rikasta ja vahvaa italialaista ruumiinkieltä. Esitykset olivat rauhallisesta kaukana, ja niihin kuului osana usein myös musiikkia, kuten kitaran soittoa, laulua, tanssia ja erilaisia akrobaattisia taidonnäytteitä. Voidaan siis puhua kokonaisvaltaisesta ja monipuolisesta spektaakkelista.

Erikoista on myös se, että jokaisessa näytelmässä esiintyvät samat luonteenpiirteensä, ulkonäkönsä ja maneerinsa omaavat hahmot. Hahmoja on lukuisia ja ne ovat keskenään hyvin erilaisia. Eri näyttelijät tulkitsivat ja omaksuivat hahmon omalla tavallaan, ja usein sama näyttelijä pysyi hahmossaan koko uransa ajan. Jokaisella hahmolla oli omanlaisensa ja persoonaansa kuvastava rooliasunsa sekä puolimaski, joiden käytön arvellaan saaneen alkunsa Venetsian karnevaaliperinteestä. Hahmoja kutsutaankin italiaksi le maschere. Voidaan tulkita, että rooliasujen merkitys kasvoi commedia dell’arten ansiosta; hahmojen asut ja maskit olivat näyttäviä, ja ne kuvastivat hyvin roolihahmon luonnetta ja asemaa.  Hahmoissa oli kuitenkin suurempiakin ulottuvuuksia; ne kuvastavat erilaisia yhteiskuntaluokkia, luonteenpiirteitä, ammatteja ja erityisesti eri paikkakuntia tai alueita, mikä kuului vahvasti myös näyttelijän puheessa. Tässä tunnetuimpia hahmoja ja heidän ominaispiirteensä:

Il Capitano eli kapteeni vanhempi, jo eläkkeelle jäänyt espanjalaistaustainen upseeri, joka on tunnettu mahtailustaan, liiottelustaan ja jaarittelustaan. Kapteeni on pohjimmiltaan pelkuri, minkä hän pyrkiikin peittämään mahtipontisella asullaan; siihen kuuluu univormu saappaineen, miekkoineen, röyhelöineen ja sulkahattuineen pitkänenäisellä naamiolla viimeisteltynä.

Zanni on alempaa yhteiskuntaluokkaa edustava, ilveilevä ja ketterä talonpoika. Hahmosta on erilaisia variaatioita, joista tunnetuimpia ovat bergamolainen Arlecchino ja calabrialainen Giangurgolo. Zanni pukeutuu värikkäisiin takkiin ja housuihin, ja hänen maskinsa on musta tai punainen.

Pantalone on vanhempi venetsialainen kauppias, jolle raha ja ego ovat kaikki kaikessa. Hän on luonteeltaan pikkumainen ja itsekeskeinen, ja hän pukeutuu mustaan pitkään palttoo-takkiin sekä punaisiin takkiin ja trikoisiin.

Balanzone, tai vaihtoehtoisesti Il Dottore edustaa ylempää, kouluja käynyttä yhteiskuntaluokkaa. Tämä pilkkua viilaavaa hahmo rakastaa äänessä olemista, ja antaakin usein muille pitkiä luentoja aiheista, joista hänellä ei välttämättä ole oikeaa tietämystä. Hän pukee pullean mahansa aina mustaan asuun ja valkoiseen kaulukseen sekä käyttää mustaa maskia.

Colombina on luultavasti ensimmäisiä naishahmoja, joita on näytellyt nainen. Hän on alun perin venetsialainen palvelijatar, joka nähdään usein Arlecchinon käsipuolessa ja Pantalonen liehittelyn kohteena. Colombina pukeutuu palvelijattaren mekkoon ja käyttää vahvaa meikkiä.

Innamorati eli rakastavaiset, ovat kaksi yläluokkaista ja hyvätapaista nuorta jotka rakastavat sekä itseään että toisiaan. Vaikka he ovat vielä hyvin kokemattomia niin elämässä kuin rakkaudessakin, ja heidän suhteensa kohtaa useita esteitä näytelmän aikana, he saavat aina lopulta toisensa. Rakastavaiset pukeutuvat upeisiin, renessanssiaikaisiin asuihin ja peruukkeihin ja käyttävät maskien sijaan vahvaa meikkiä.

Mainitsemisen arvoinen on myös Napolin symbolina ja kansan äänenä pidetty Pulcinella. Tämä ovela ja suorasanainen hahmo onnistuu aina alun tarkoitusperistä huolimatta voittamaan tilanteen kuin tilanteen. Pulcinella pukeutuu valkoiseen hattuun ja pussimaiseen asuun sekä mustaan nahkamaskiin. Pulcinella on inspiroinut monia vastaavanlaisia hahmoja useassa maassa, ja Igor Stravinsky on jopa säveltänyt sille oman baletin.

MB