Teatteri-ilmaisun vallankumouksellinen uudistaja Carlo Goldoni

Kirjoittanut: Tarja P.

Venetsialainen Carlo Goldoni (1707-1793) uudisti näytelmäkirjallisuutta. Hän kirjoitti näyttelijöille valmiit vuorosanat säilyttäen näytelmissään kuitenkin joitakin commedia dell’arten suosituimpia tyyppihahmoja – vaikkakin ilman naamioita. Goldoni pyrki pois koukeroisen raskaasta kielestä suosien kansanteatterille ominaista nopeaa ja iskevää ilmaisua. Ensimmäiset teatterikappaleensa hän kirjoitti venetsialaisen teatteriseurueen runoilijana jo 1730-luvulla, mutta vuosisadan puolivälissä hänestä tuli täysipäiväinen kirjailija ja teatterin uudistaja. Elämänsä aikana Goldoni kirjoitti yli 160 näytelmää ja oopperalibrettoa; parhaimmat näytelmänsä hänen sanotaan kirjoittaneen Venetsian murteella. 30 viimeistä vuottaan Goldoni asui Pariisissa toimien siellä Comédie italienne –teatterin johtajana kirjoittaen myös ranskaksi. Kymmenkunta näytelmää on käännetty suomeksikin.

Goldonin oopperalibretot ovat koomiselle opera buffa –oopperalle kirjoitettuja, viihdyttäviä, hänen näytelmiensä kaltaisia ilotteluja. Goldonin teksteihin useat säveltäjät ovat säveltäneet musiikin. Säveltäjistä tunnetuimpia ovat Haydn, Salieri ja Mozart. Oopperoita on parikymmentä, joista osasta on sekä näytelmä- että oopperaversio.

Useimmiten keskiluokkaiseen porvarismiljööseen sijoittuvat näytelmät ovat näennäistä pinnallisuutta kuvaavissa, idyllisissä tilannekomiikan kohtauksissa ironisia, mikä syventää näytelmien sisältöä.  Tästä huolimatta näytelmien ilmapiiri on sympaattinen, kepeä ja optimistinen vailla paatosta. Juonta tärkeämmäksi elementiksi nousevat dialogit ja elävästä elämästä otetut henkilöhahmot. Goldoni istuskeli kahviloissa havainnoimassa ihmisiä ja etsimässä uusia roolihahmoja näytelmiinsä. ”La bottega del caffè” –näytelmän (Kahvila, 1750) keskustelut tapahtuvat kahvilan ympärillä. Dialogit ovat tavallisten ihmisten yksinkertaista ja luonnollista kommunikointia arkipäivän asioista.

Goldoni oli yhteiskuntakriittinen Venetsian yläporvaristoa edustavasta perhetaustastaan huolimatta. Hän kuvaa ”La Locandiera” –näytelmässään (Majatalon emäntä, 1753) säätyeroja ja pilkkaa aatelisten naurettavaa kerskailua. Mirandolinan ympärillä pyörivien ihailijoiden kilpakosinta tuo näytelmään sukupuolten välisen tasa-arvon teeman. Mirandolina ovelana, viisaana ja voimakkaana naisena nauttii suosiostaan miesten keskuudessa ja hallitsee tilannetta.

Goldonin näytelmien syvällisempää puolta edustavat niiden kasvatuksellinen luonne sekä moraalisten ja sosiaalisten hyveiden läsnäolo. Silti komedian on hänen mielestään jäljiteltävä elämää, johon kuuluu nauru, sanojen taitava käyttö, ovelat päähänpistot ja vitsikkyys. Ennakoiden jo 1800-luvun realismia hänelle tärkeää oli järjen ja todellisuuden läsnäolo ilman nymfejä ja mytologiaa.

 

Tarja P.