Michelangelo Buonarroti (1475-1564) – Taiteellinen nero, mutta tuntematon runoilija?

Kirjoittanut: RN

 

Michelangelo Buonarroti oli arvostettu renessanssitaiteilija ja yleisnero: hänen upeat teoksensa tunnetaan ympäri maailmaa. Tuntemattomammiksi ovat kuitenkin jääneet hänen kirjalliset tuotoksensa, ehkä syystäkin. Michelangelo kirjoitti runoja läpi elämänsä, mutta niitä julkaistiin, Michelangelon omasta tahdosta, vasta hänen kuoltuaan. Oheinen runo ”O notte, o dolce tempo, benché nero” on hänen kuolin vuodeltaan 1564.

Runon melankolinen ja surumielinen tunnelma heijastanee taiteilijan tuskaista luomisentäyteistä elämää tai mahdollisesti vanhuuden tuomaa pessimismiä. Michelangelo oli koko elämänsä vaatimaton ja vain ystävilleen läheinen. Kerrotaan, että hän söi vähän ja nukkui usein vaatteet päällä silloin, kun hänellä oli työ kesken.

Runosta ”O notte, o dolce tempo, benché nero” kumpuaa mielestäni aito kuolemalle antautuminen. Runoilija on sinut itsensä, elämänsä ja kuoleman kanssa. Hän ei vaikuta kovin katuvalta, vaan on hyväksynyt elämän kurjuuden. Hän on ollut valmis elämän koettelemuksiin ja tuskiin, ja odottaa nyt ansaittua pääsyä ikuiseen rauhaan.

Runon tyyli on melko koruton ja yksinkertainen, joskin aika kaunis ja sanoilla paikoin leikittelevä. Runossa on selkeä rytmi ja loppusoinnut, jotka tuovat siihen poljentoa, vaikka aihe on synkkä. Michelangelo on itse runon kertova minä ja hän puhuttelee yötä (notte), jota pidän vertauksena pimeyteen, kuolemaan ja ehkä jopa Jumalaan, sekä itse kuolemaa (Ombra del morir=kuoleman varjo, kuolema).

Alla tämän runon sisältö tulkittuna suomeksi.

 

 

“O notte, o dolce tempo, benché nero”

(Rime 1564)

 

O notte, o dolce tempo, benché nero,

con pace ogn’opra sempr’al fin assalta;

ben vede e ben intende chi t’esalta,

e chi t’onor’ha l’intelletto intero.

Tu mozzi e tronchi ogni stanco pensiero

che l’umid’ombra e ogni quiet’appalta,

e dall’infima parte alla più alta

in sogno spesso porti, ov’ire spero.

 

O ombra del morir, per cui si ferma

ogni miseria a l’alma, al cor nemica,

ultimo delli afflitti e buon rimedio;

tu rendi sana nostra carn’inferma,

rasciughi i pianti e posi ogni fatica,

e furi a chi ben vive ogn’ira e tedio.

 

 

Oi Yö, oi ihana musta hetki,

Rauhalla sinetöit jokaisen tuokion;

Se, joka sinua ylistää, sen huomaa ja ymmärtää.

Viisaita ovat ne, jotka sinua kunnioittavat.

Karkotat jokaisen väsyneen ajatuksen

hiljaisuuden vangista ja raskaasta varjosta,

ja turhasta elosta korkeuksiin,

tulet unessa noutamaan.

Sinne, jonne toivon itsekin saapuvani.

 

Oi kuolema, johon pysähtyy

kaikki sielun ja sydämen kurjuus.

Kuolema, se viimeinen kärsimyksistä,

joka parantaa kaiken.

Tervehdytät sairaan ruumiimme,

kuivaat kyyneleet ja poistat väsymyksen.

Ja niiltä, jotka elävät hyvin, viet kaiken raivon ja tuskan.

 

RN

Torquato Tasso – poeta laureato

Kirjoittanut: Hanna Vilmi

Italian kirjallisuudessa renessanssin loppuaikoja leimasi vastauskonpuhdistus, jolla katolinen kirkko pyrki tasapainottamaan Lutherin teesien horjuttamaa asemaansa ja valtaansa. Vastauskonpuhdistuksen kirjallisuudelle oli tyypillistä hienostuneen tyylin korostaminen sisällön kustannuksella. Toisin sanoen monissa ajan teoksissa on kriitikoiden mukaan tekopyhyyttä ja uskonnollisen moraalin korostamista.

Vuonna 1544 Sorrentossa syntynyt Torquato Tasso luetaan vastauskonpuhdistuksen kirjallisuuden tärkeimpiin henkilöihin. Hän oli runoilija, proosakirjailija ja dramaturgi, joka nautti suurta suosiota jo elinaikanaan. Opiskeltuaan puhetaitoa, filosofiaa ja lakia hän siirtyi Ferraran herttua Alfonso II d’Esten palvelukseen, mikä takasi hänelle miellyttävän elämän laajan lukijakunnan ja muiden runoilijoiden keskellä.

Tasso joutui elämänsä aikana taistelemaan sisäisten ristiriitojensa kanssa, sillä hänen kevyen sensuellit hovirunonsa toivat suurta suosiota, mutta samalla hän halusi kirjoittaa kirkon oppien mukaisia, moraalisesti hyväksyttäviä tekstejä. Niinpä hän itse kehotti pahamaineista inkvisitiota tutkimaan itseään harhaoppisuuden pelossa, jopa kahdesti. Molemmilla kerroilla inkvisitio kuitenkin vapautti hänet. Tasso ei uskonut tuomiota, vaan lähti kiertelemään Italiaa kokonaiseksi vuodeksi paeten kenties eniten itseään.

Vaellusvuoden jälkeenkään Tasson mieli ei löytänyt tasapainoa, vaan edellä mainittu herttua Alfonso II sulki hänet moneksi vuodeksi sairaalaan. Tasso siirrettiin toisaalle, Mantovaan, mutta hän pakeni ja päätyi Roomaan paavien suojelukseen. Hän kuoli lopulta roomalaisessa luostarissa ennen kuin hänet ehdittiin seppelöidä poeta laureatoksi, vaikka niin oli päätetty tehdä. Poeta laureato oli arvonimi, symbolinen seppele, jonka todella arvostettu runoilija sai. Aiemmin oli seppelöity esimerkiksi Petrarca.

Tasson kokema ristiaallokko kuvaa hyvin tilannetta, jossa menestyvä, ihailtu runoilija ei pysty samaan aikaan miellyttämään tärkeintä lukijakuntaansa eli hovia ja kirkon ankaria oppeja. Hän oli tyylillisesti vieläpä hieman aikaansa edellä, sillä hänen kepeän sensuellit runonsa olisivat olleet oiva esimerkki myös seuraavan vuosisadan tyylisuuntauksesta, barokista. Tasson kaksi tunnetuinta teosta ovat Gerusalemme liberata, eeppinen runoelma, sekä runokokoelma Rime ja Aminta, pastoraalirunoelma, joka sijoittuu utopistiseen maalaismiljööseen.

Rime-kokoelmassa on yli 2000 runoa, jotka eivät muodosta yhtenäistä tarinaa, mutta niitä yhdistää unenomainen tunnelma, leikkisät ja romanttiset teemat sekä upeasti muutamalla sanalla taiteltu mielikuva yksittäisistä tilanteista. Runojen muoto on melko vapaa, sillä niissä vuorottelevat noin 11-tavuiset endekasillabisäkeet ja lyhyemmät, noin 7-tavuiset madrigaalit.

Olen kääntänyt Rime-kokoelmasta yhden runon, 307: Non sono in queste rive, sillä se edustaa hyvin Tasson kevyttä hovirunoutta ja väläyttää kauniisti pienen hetken rakastavaisten kesken jossain kauniissa paikassa. Käännös on varsin vapaa, sillä halusin ensisijaisesti pitää runon tunnelman ja yritin siirtää käännökseen oman tulkintani siitä. Halusin myös säilyttää riimit, jotka ovat muotoa ABC, ABC, DD. Tavumääriä en noudattanut, jotta tulkinta ei kärsisi.

 

 

  1. Non sono in queste rive

Non sono in queste rive

fiori così vermigli

come le labbra de la donna mia,

né ‘l suon de l’aure estive

tra fonti e rose e gigli

fa del suo canto più dolce armonia.

Canto che m’ardi e piaci,

t’interrompano solo i nostri baci!

 

Puna kalpea kukkien

Puna kalpea on kukkien

vasten neitoni huulia

ja kuiske kesäillassa

liljojen, ruusujen, lähteiden

on vain heikkoa kaikua

harmoniassamme ihanassa

Laulan, kun mua hyväillen poltat liekkinä,

sävelesi syövät vain huulet nälkäisinä.

 

Hanna Vilmi

 

 

Ajatuksiani 1500-1600-luvun italialaisesta kirjallisuudesta

Kirjoittanut: Tarja P.

 Renessanssi on voimissaan 1500-luvun puoliväliin, jolloin Lutherin uskonpuhdistus ja katolisen kirkon vastauskonpuhdistus  alkavat. Kuvanveisto, taidemaalaus, arkkitehtuuri olivat tulleet merkittäviksi jo 1400-luvulla. Barokki toi mukanaan myös teatteri- ja oopperataiteen, joiden tekemisessä kirjailijoilla oli rooli draamallisen juonen ja librettojen laatijoina.

Positiivisimpina mieleeni jäivät aikakauden eri alan toimijat Pietro Bembo, Michelangelo Buonarroti ja Giorgio Vasari, sillä heidän merkityksensä on suuri myös jälkipolville. Bembo oli italian kielen kehittäjä ja kielen rakenteiden analysoija. Kymmeniä vuosia italiaa kirjoitettiin hänen ohjeidensa mukaan. Bembon toiminta pohjusti Italian ensimmäisen akatemian, ’oikeakielisyyden ylijumalan’ Accademia della Cruscan perustamista 35 vuotta myöhemmin  vuosina 1582-3. Taiteilija ja kuvanveistäjä Michelangelon kirjalliset saavutukset eivät olleet erityisiä sisällöltään eivätkä lyriikaltaan. Lieneekö ilmapiirin muutos ja homoseksuaalisuuden salailu uskonpuhdistusten kynnyksellä vaikuttanut hänen runoutensa synkkyyteen. Itseään arvostavat henkilöt kokivat velvollisuudeksi tuottaa myös kirjallisuutta. Taidemaalari ja arkkitehti Vasari kohotti taiteilijan käsityöläisestä neroksi. Hän oli ennen kaikkea taidejulkaisujen kirjoittaja ja taidekriitikko, jonka teoksia luemme edelleenkin. Hän kirjoitti yli 200 taiteilijan biografiat.

Hovit olivat kirjailijoiden työnantajia. Elanto oli turvattu kirjailijan luodessa ylistysrunoja mesenaateistaan ja panettelukirjoituksia heidän kilpailijoistaan ja vastustajistaan. Viihdykkeeksi kirjailijoilta esim. Giovanni Battista Guarinilta odotettiin myös kevyitä pastoraaleja, jotka kuvaavat onnellisia ihmisiä pienine ongelmineen ja joissa kaikki asiat ratkeavat parhain päin, sillä hovin asukkaita ei saanut rasittaa murheilla. Hän yhdisti ensimmäisten joukossa komiikan draamaan. Kirjailijoilla oli usein rooli diplomaattina ja siksi he matkustelivat lähettiläinä Euroopan hoveissa. Kirjailijan työn ohella heillä oli myös hoidettava aikaa vaativaa virkamiesroolia. Baldesar Castiglionen Cortegiono (Hovimies) on  käyttäytymisopas  hovimiehelle. Lyhyen näytteen lukukokemus tuo mieleen kaksinaismoraalin ja hedonistisen miesnäkökulman.

Vastauskonpuhdistus muutti ilmapiirin  konservatiiviseksi, jesuiitat ja inkvisitio tukahduttivat ajattelun vapauden. Kirkon turmeltuneisuus  ja almujen keruu kuuluivat asiaan. ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.” Tässä murroskaudessa milloin järjen menettivät kirjailijat, milloin teosten sankarit, milloin uskonedustajat. Kirjallisuus oli sisällöltään tyhjää ja usein tekopyhää, kun päätavoitteena oli hienostunut muoto. Uskonnollisen kriisin kokenut Torquato Tasso tulee hulluksi inkvisition paineessa ja pyytää itsensä tuomittavan kaksi kertaa. Viimeisinä vuosinaan hän vetäytyy luostariin. Giordano Bruno poltetaan roviolla. Ludovico Arioston Orlandon kohtalotovereita, järkensä menettäneitä sankareita, on useissa kaunokirjallisissa teoksissa.

Teemat moninaistuivat filosofisiin, valtiollisiin ja maailmankaikkeuteen liittyviin aiheisiin maailmankuvan laajetessa. Yhteiskuntafilosofina Niccolò Macchiavellin luomiskausi osui Italian niemimaalle suuntautuvien  hyökkäysten aikaan. Teoksessaan Principe (Ruhtinas) hän käsittelee valtiollista johtajuutta. ’Fortunaan’ eli olosuhteisiin, kohtaloon ja  uskontoon ei saa luottaa. Hänen mielestään kirkko on syyllinen niemimaan hajaannukseen. ’Virtù’ eli hyve, viisaus ja tulevaisuuden realistinen ennakointi auttaa isänmaan puolustamisessa. Keinoja kaihtamatta voidaan säilyttää status quo yhden johtajan ohjauksella. ’Macchiavellismin’ ajatukset eivät ole vieraita nykyäänkään valtion, armeijan ja yritysten johtamismenetelmiä luotaessa.  Vallankumoukselliselle ja kerettiläiselle Giordano Brunolle oli tärkeää kirjoittaa filosofiasta ja uskonnosta dialogeissaan. Hän kumosi  maapallokeskeisen ajattelutavan eikä pitänyt tärkeänä runouden sääntöjen noudattamista. Hän halusi kiistää antiikin merkityksen. Pietro Aretino tunnetaan piilopornografisista runoista, mutta hän oli myös poliittisen journalismin perustaja kirjoittaen puhekielen tyyliin. Aretino piti kirjoittamista henkisenä kutsumuksena ja yhtenä elinkeinoista.

Tarja P.

Niccolò Machiavelli

Kirjoittanut: MB

Kuka oli Niccolò Machiavelli?

Monelle kyseisen miehen sukunimi saattaa kuulostaa tutulta, mutta itse henkilö sen takana ei niinkään. Kyseessä on kuitenkin varsinkin Italian kirjallisuuden ja filosofian historian merkittävä monitaituri; Machiavelli oli niin kirjailija ja filosofi kuin myös poliitikko ja valtio-opin perustaja. Hänen monipuolisesta tuotannostaan löytyy poliittisia traktaatteja, novelleja, runoja sekä komedioita.

Lyhyesti elämästä

Niccolò di Bernardo dei Machiavelli syntyi toukokuun kolmantena vuonna 1469 vanhaan ja varakkaaseen firenzeläiseen aatelisperheeseen. Hänen nuoruudestaan ei tiedetä paljoakaan, mutta hänen arvellaan saaneen laadukasta, humanistista koulutusta. Vuonna 1498 hän aloitti poliittisen uransa Firenzen tasavallan kansleriviraston sihteerinä sekä kansallisarmeijan diplomaattitehtävissä. Italian poliittinen tilanne oli tuolloin hyvin epävakaa sen ollessa jakautuneena keskenään vihaa pitäviin kaupunkivaltioihin. Vuonna 1512 de’ Medicien hallitsijasuku otti vallan Firenzessä, jolloin Machiavelli karkotettiin Firenzen San Cascianoon. Hän kirjoitti vuosina 1512-1525 pääteoksensa Ruhtinas (Il principe) ja Valtiollisia mietelmiä (Discorsi sopra la prima deca di Tito Livio), joissa ilmenee selkeästi Machiavellin poliittisen uran ja vallitsevien olosuhteiden vaikutus.

Nämä saivat alulleen myös hänen mukaansa nimetyn oppisuunnan, machiavellismin, jonka mukaan vallankäytön moraalina tulisi olla vain omaan päämäärään pyrkiminen kansan mielipiteestä riippumatta sekä vallitsevan status quon säilyttäminen. Machiavellin ihannevaltiossa korostettaisiin isänmaan puolustamisen merkitystä sekä tasavaltaa, joka olisi älykkäiden ja hyveellisten ihmisten luomus.

Muutamia merkittäviä teoksia

Machiavellin kirjoitustyyli on dramaattinen ja jopa hieman sarkastinen. Poliittisesta taustastaan johtuen teksteissä on paljon hänen henkilökohtaisia, jopa radikaaleja mielipiteitään, joita hän intohimoisesti tuo kirjoituksissaan julki.

Ruhtinas on vuonna 1513 kirjoitettu, 26-lukuinen hallitsijan ohjekirja, joka käsittelee valtion johtamista ja perustamista sekä Italian silloista poliittista järjestelmää. Se on kirjoitettu sekä ylevällä että kansankielellä, joka on hyvin värikästä, analogista ja suostuttelevaa. Se, että Machiavelli on valinnut teoksen kieleksi Italian latinan sijaan, on erikoista Italian renessanssiajan sivistyneelle kirjailijalle. Teos kritisoi Italian epävakaata poliittista tilannetta, ja se jakoi aikanaan vahvasti mielipiteitä puolesta ja vastaan; paavi Paavali IV julisti kirjan vuonna 1559 kielletyksi, kun taas lukuisat aikakauden hallitsijat ihailivat sitä.

Valtiollisia mietelmiä julkaistiin vuonna 1513. Teoksessa Machiavelli pohtii, millainen olisi hyvä valtio ja yhteiskunta pohjaten ajatuksiaan roomalaisen historioitsijan, Titus Liviuksen kirjoittamiin teoksiin. Machiavelli vertailee antiikin Rooman historiaa ja Italian silloista yhteiskuntaa, ja toteaa, että roomalaisilta tulisi ottaa mallia oikeanlaisen valtion luomiseksi.

Mainitsemisen arvoinen Machiavellin tuotannosta on myös novelli Belfagor, joka eroaa kahdesta edellisestä teoksesta huomattavasti. Teos tunnetaan myös nimillä Belfagor arcidiavolo, La favola di Belfagor Arcidiavolo ja Il demonio che prese moglie, ja se on julkaistu Machiavellin kootuissa teoksissa vuonna 1549. Tarina kertoo paholaisesta, jonka Pluto lähettää helvetistä maan päälle tutkimaan avioliiton merkitystä. Paholainen ottaa ihmisen muodon ja nai ilkeän naisen, jonka kanssa yhteiselo ei suju toivotulla tavalla. Paholainen pakenee avioliittonsa vaistonkäymisiä, ja tapaa matkallaan maanviljelijän. Tarina päättyy paholaisen paluuseen helvettiin, jossa hän toteaa avioliiton karmeaksi. Tarinan viesti on ajatuksia herättävä; jopa paholainen pakenee maan päältä. Onko oikea helvetti oikeastaan maan päällä?

 

MB