Ajatuksiani 1500-1600-luvun italialaisesta kirjallisuudesta

Kirjoittanut: Tarja P.

 Renessanssi on voimissaan 1500-luvun puoliväliin, jolloin Lutherin uskonpuhdistus ja katolisen kirkon vastauskonpuhdistus  alkavat. Kuvanveisto, taidemaalaus, arkkitehtuuri olivat tulleet merkittäviksi jo 1400-luvulla. Barokki toi mukanaan myös teatteri- ja oopperataiteen, joiden tekemisessä kirjailijoilla oli rooli draamallisen juonen ja librettojen laatijoina.

Positiivisimpina mieleeni jäivät aikakauden eri alan toimijat Pietro Bembo, Michelangelo Buonarroti ja Giorgio Vasari, sillä heidän merkityksensä on suuri myös jälkipolville. Bembo oli italian kielen kehittäjä ja kielen rakenteiden analysoija. Kymmeniä vuosia italiaa kirjoitettiin hänen ohjeidensa mukaan. Bembon toiminta pohjusti Italian ensimmäisen akatemian, ’oikeakielisyyden ylijumalan’ Accademia della Cruscan perustamista 35 vuotta myöhemmin  vuosina 1582-3. Taiteilija ja kuvanveistäjä Michelangelon kirjalliset saavutukset eivät olleet erityisiä sisällöltään eivätkä lyriikaltaan. Lieneekö ilmapiirin muutos ja homoseksuaalisuuden salailu uskonpuhdistusten kynnyksellä vaikuttanut hänen runoutensa synkkyyteen. Itseään arvostavat henkilöt kokivat velvollisuudeksi tuottaa myös kirjallisuutta. Taidemaalari ja arkkitehti Vasari kohotti taiteilijan käsityöläisestä neroksi. Hän oli ennen kaikkea taidejulkaisujen kirjoittaja ja taidekriitikko, jonka teoksia luemme edelleenkin. Hän kirjoitti yli 200 taiteilijan biografiat.

Hovit olivat kirjailijoiden työnantajia. Elanto oli turvattu kirjailijan luodessa ylistysrunoja mesenaateistaan ja panettelukirjoituksia heidän kilpailijoistaan ja vastustajistaan. Viihdykkeeksi kirjailijoilta esim. Giovanni Battista Guarinilta odotettiin myös kevyitä pastoraaleja, jotka kuvaavat onnellisia ihmisiä pienine ongelmineen ja joissa kaikki asiat ratkeavat parhain päin, sillä hovin asukkaita ei saanut rasittaa murheilla. Hän yhdisti ensimmäisten joukossa komiikan draamaan. Kirjailijoilla oli usein rooli diplomaattina ja siksi he matkustelivat lähettiläinä Euroopan hoveissa. Kirjailijan työn ohella heillä oli myös hoidettava aikaa vaativaa virkamiesroolia. Baldesar Castiglionen Cortegiono (Hovimies) on  käyttäytymisopas  hovimiehelle. Lyhyen näytteen lukukokemus tuo mieleen kaksinaismoraalin ja hedonistisen miesnäkökulman.

Vastauskonpuhdistus muutti ilmapiirin  konservatiiviseksi, jesuiitat ja inkvisitio tukahduttivat ajattelun vapauden. Kirkon turmeltuneisuus  ja almujen keruu kuuluivat asiaan. ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa.” Tässä murroskaudessa milloin järjen menettivät kirjailijat, milloin teosten sankarit, milloin uskonedustajat. Kirjallisuus oli sisällöltään tyhjää ja usein tekopyhää, kun päätavoitteena oli hienostunut muoto. Uskonnollisen kriisin kokenut Torquato Tasso tulee hulluksi inkvisition paineessa ja pyytää itsensä tuomittavan kaksi kertaa. Viimeisinä vuosinaan hän vetäytyy luostariin. Giordano Bruno poltetaan roviolla. Ludovico Arioston Orlandon kohtalotovereita, järkensä menettäneitä sankareita, on useissa kaunokirjallisissa teoksissa.

Teemat moninaistuivat filosofisiin, valtiollisiin ja maailmankaikkeuteen liittyviin aiheisiin maailmankuvan laajetessa. Yhteiskuntafilosofina Niccolò Macchiavellin luomiskausi osui Italian niemimaalle suuntautuvien  hyökkäysten aikaan. Teoksessaan Principe (Ruhtinas) hän käsittelee valtiollista johtajuutta. ’Fortunaan’ eli olosuhteisiin, kohtaloon ja  uskontoon ei saa luottaa. Hänen mielestään kirkko on syyllinen niemimaan hajaannukseen. ’Virtù’ eli hyve, viisaus ja tulevaisuuden realistinen ennakointi auttaa isänmaan puolustamisessa. Keinoja kaihtamatta voidaan säilyttää status quo yhden johtajan ohjauksella. ’Macchiavellismin’ ajatukset eivät ole vieraita nykyäänkään valtion, armeijan ja yritysten johtamismenetelmiä luotaessa.  Vallankumoukselliselle ja kerettiläiselle Giordano Brunolle oli tärkeää kirjoittaa filosofiasta ja uskonnosta dialogeissaan. Hän kumosi  maapallokeskeisen ajattelutavan eikä pitänyt tärkeänä runouden sääntöjen noudattamista. Hän halusi kiistää antiikin merkityksen. Pietro Aretino tunnetaan piilopornografisista runoista, mutta hän oli myös poliittisen journalismin perustaja kirjoittaen puhekielen tyyliin. Aretino piti kirjoittamista henkisenä kutsumuksena ja yhtenä elinkeinoista.

Tarja P.